Näyttely    
KIMMO OJANIEMI Faktat Lisää
Muistot kuvina

Kimmo Ojaniemen uudessa näyttelyssä on hänelle tuttujen koneveistosten lisäksi kolmisenkymmentä maalausta, jotka varioivat kaikki fantasiamaista näkymää maapallolta, Gaiasta.

Ojaniemen maalauksissa on jotain tutunomaista. Mietin, olenko nähnyt niitä jossain aikaisemmin, vai onko kyse enneminkin tunnelmasta, jotka maalaukset herättävät. Avarat laakeat maisemat, avoin taivas ja vähän kumpuileva vihreä maa, joka jakautuu pienenpiin sektoreihin.

Olo on vähän kuin astuisi sisälle maailman aamunkoiton hämärään, tai johonkin tulevaisuuden utopiaan. Tunnelmaa korostaa pienieleisyys, yksityiskohtia on vähän; eläimiä tai ihmisiä ei esimerkiksi ollenkaan. Tämä jättää teosten maisemat hyvin avoimiksi erilaisille paikannuksille, niin fyysisesti kuin ajankin suhteen.

Ojaniemen maalausten vahvuus onkin tässä yleisyydessä ja toistossa. Kaikki esillä olevat maalaukset varioivat samaa maisemaa ja luovat näin hyvin yhtenäisen maailman. Tässä piilee myös pieni vaara; jos perusidea ei oikein iske, jäävät teokset hyvin etäisiksi.

Ojaniemi onkin ehkä enemmän virtuoosi koneveistosten kuin maalausten puolella. Nyt esillä on kymmenisen teosta, joista suurin osa perustuu liikkeeseen. Yhdessä maalausten kanssa ne ilmentävät vahvasti kolmion luonto, ihminen, kone herättämiä kysymyksiä ja suhteita maailmassa.

Aikaisemmin Ojaniemen monet teokset ovat yksityiskohtaisemmin viitanneet mytologiaan ja historian aaterakennelmiin tai henkilöihin, nyt kyseessä on yleisemmin Gaia, maa, joka itsessään lienee yksi ihmiselle tärkeistä peruselementeistä, onhan se meidän ainoa ympäristömme, ainakin vielä vähän aikaa.

Koneveistoksista osa on hulvattoman hauskoja, kuten Paniikki 2 lipovine kielineen tai Pre Ludus, jonkinlainen rumpupalikoita vinhasti huitova hiekkakivinainen. Se tuo mieleen monet Louise Bourgeoisin viime vuosien tekstiilinaishahmot. Osa koneista tuntuu ilmentävän ennen kaikkea itse koneuden ideaa.

Kimmo Ojaniemi on vuonna 1957 syntynyt turkulainen taiteilija.

Mikko Oranen
mikko.oranen@hel.fi
Kirjoittaja toimii amanuenssina Helsingin kaupungin taidemuseossa.
KIMMO OJANIEMI
Galleria Bronda
4.-23.1.2005
Annankatu 16
p. 09-611426
ti-pe 11-17, la-su 12-16
vapaa pääsy

www.ojaniemi.com

  HUOMENTA AFRIKKA!
  ERNST BILLGREN
  CLAIRE AHO
  TOPI RUOTSALAINEN
  MASTERS OF ARTS 2010
  ANSSI PULKKINEN
  TAKE CARE
  MATTI TAINIO
  ULLA-MARI LINDSTRÖM
  POHJOISEN VENÄJÄN PUUKIRKKOJA
  M.C. ESCHER
  MARI RANTANEN
  KRISTIINA UUSITALO
  DENISE ZIEGLER
  MARIANNA UUTINEN

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz