Näyttely    
MASTERS OF ARTS 2010 Faktat Lisää
Maistereiden taidonnäytteitä

Taideteollisen korkeakoulun lopputyönäyttely Masters of Arts valtaa tänä vuonna Senaatintorin kupeesta Elefantti-korttelin.
Näyttelyn alussa sijaitsee infopiste. Vierailu kannattaa aloittaa siitä, sillä edessä on 81 lopputyönäytettä sokkeloisessa Elefantti-korttelin taloissa. Hyvällä kartalla ja neuvoilla pärjää kuitenkin mainiosti. Kaikki tekijät ja teokset löytyvät selkeästi, suurin osa omista huoneistaan ja hyvillä perusinfoteksteillä varustettuna.

Näyttelyn on kuratoinut tänä vuonna mediataiteilija Marita Liulia. Alaotsikko Aistien kaupunki kertoo monien tekijöiden suhteesta erityisesti ”urbaanin kaupunkiympäristön virittämiseen, elävöittämiseen ja vihertämiseen”. Ympäristöteemaa en kuitenkaan nähnyt esillä mitenkään erityisesti ekologisesta näkökulmasta, vaan otsikko viitannee ennen kaikkea juuri ympäristön kokemiseen ja havainnointiin sekä huomioonottamiseen.

Koulutusalojen edustajat olivat sikin sokin esillä, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Koulutusaloja löytyy kaiken kaikkiaan 21, aina elokuvataiteesta ympäristötaiteeseen. Välissä ovat mm. Sound in New Media ja ePedagogy Design. Eri koulutusalat tuntuivat välillä hyvinkin osuvasti keskustelevan keskenään. Myös se tosiasia, miten keinotekoisia rajat eri alojen välillä usein ovat ja kuinka monet hienot teokset ylittivät näitä rajoja sumeilematta, tuli korostetusti esille.

Esimerkiksi Pyry Tamminen (taideteollinen muotoilu) oli kehittänyt uudentyyppisen vesijuoksulajin, Pool-Sprintin. Siinä juostaan uima-altaassa erityisillä kengillä ja juoksualustalla. Tämän projektin esillepano olisi hyvin voinut olla video- ja valokuvainstallaatio.

Kiinnitin huomiota myös kuvataidekasvatuksen koulutusalan Susanna Mannerin ja Anna Mattelmäen näyttäviin ja tilallisiin teoskokonaisuuksiin.

Uutta mediaa oli myös hyvin esillä kuten Niklas Gustafssonin mainio animaatio The Third Eye ja Teemu Korpilahden Alan01-installaatio. Alan01 on pelottava, mutta sen vuorovaikutteisuus ja informatiivinen esteettisyys on omaa luokkaansa. Harvoin törmää teokseen, jonka käyttäminen on näin helppoa ja mielekästä.

Näyttelyjulkaisussa esillä olevat opiskelijat on esitetty aakkosjärjestyksessä. Taideteollinen korkeakoulu on nykyisin osa Aalto-yliopistoa.


Mikko Oranen
mikko.oranen(at)kiasma.fi
27.5.2010
Kuva: Katja Maria Nyman

MASTERS OF ARTS 2010 – Aistien kaupunki
Elefantti-kortteli
Aleksanterinkatu 16-18 ja Katariinankatu 3
12.5. - 13.6.2010
ti-pe 10-18, la-su 11-17, ma suljettu
vapaa pääsy
www.mastersofarts.fi/moa2010/

  JARI JULA
  STEFAN BREMER
  ISAAC JULIEN
  SAMI LUKKARINEN
  SENJA VELLONEN
  HUOMENTA AFRIKKA!
  ERNST BILLGREN
  CLAIRE AHO
  TOPI RUOTSALAINEN
  MASTERS OF ARTS 2010
  ANSSI PULKKINEN
  TAKE CARE
  MATTI TAINIO
  ULLA-MARI LINDSTRÖM
  POHJOISEN VENÄJÄN PUUKIRKKOJA

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz