Näyttely    
KRISTIINA UUSITALO Faktat Lisää
Valon voimaa

Kristiina Uusitalon uudet maalaukset hehkuvat ja luovat fantastisia maisemia.
Kristiina Uusitalon (s.1959) näyttely Galleria Heinossa on henkeäsalpaava. Ovesta sisään astuessa kohtaa isokokoisia maalauksia, joissa on sellaista voimaa että oksat pois. Teokset ovat isoja ja vahvoja. Ne kuvaavat maisemaa, joka on kuitenkin niin fantastinen että se sijaitsee jossain tämän fyysisen maailman tuolla puolen; ajatusten ja unelmien, suurten näkyjen maailmassa.

Näyttelyn ja muutamien teosten nimi Valoisampi kuin pilvi jonka läpi aurinko paistaa on hyvin kuvaava. Eikä ole yllätys, että nimi on lainattu yhdeltä keskiajan suurista mystikoista, saksalaiselta nunnalta Hildegard Bingeniläiseltä (1098—1179), joka toimi monipuolisesti niin tieteiden kuin taiteidenkin alalla.

Uusitalon esittävän ja abstraktin, ajan ja paikan, hetkellisyyden ja tilan ilmiöitä työstävä ote on yhä syventynyt hänen uusimmissa teoksissaan. Se on ottanut harppauksen vielä fantastisempaan suuntaan kuin ennen, mutta samalla se on myös saanut fyysistä tukevuutta. Vaikka esittävyys on aavistuksen verran loitonnut, ovat erilaiset muodot saaneet kuitenkin selkeyttä ja vahvuutta.

Jylhä, korkealle nouseva kuusimetsä on saanut ylleen voimakkaan keltaisen, kullan ja auringon kimalluksen, joka melkeinpä häivyttää taustalle jäävät puiden hahmot. Se on kuin vahva pinta tai kaiken läpitunkeva energia, mutta silti orgaanisesti osa kaikkea. Näin teoksessa Valoisampi kuin pilvi jonka läpi aurinko paistaa V (2010).

Heinon taimmaisessa huoneessa avautuu sarja Mouth Full of Rain (Sadeveden maku, 2008-2009). Sen teokset ovat hyvin vahvoja itsenäisiä maalauksia, joiden värimaailmat ja energiat tuntuvat melkeinpä kilpailevan toistensa kanssa. Jotenkin ne kuitenkin mahtuvat samaan huoneeseen. Muutama teos on väreiltään jo niin hurja, että se meinaa olla melkein liikaa.

Nämä teokset sopivat mainiosti sokaisevan kirkkaan kevätauringon pariksi!


Mikko Oranen
mikko.oranen(at)kiasma.fi

25.3.2010
Kristiina Uusitalo:
Mouth Full of Rain XI, 2008
öljyväri, pigmentti ja alkydi alumiinille
100 x 150 cm

KRISTIINA UUSITALO
Valoisampi kuin pilvi jonka läpi aurinko paistaa
galleria heino
6.3. - 3.4.2010
Uudenmaankatu 16-20
ti-pe 11-17, la-su 12-16
Vapaa pääsy
www.galleriaheino.fi
p. 09-672 678

  JARI JULA
  STEFAN BREMER
  ISAAC JULIEN
  SAMI LUKKARINEN
  SENJA VELLONEN
  HUOMENTA AFRIKKA!
  ERNST BILLGREN
  CLAIRE AHO
  TOPI RUOTSALAINEN
  MASTERS OF ARTS 2010
  ANSSI PULKKINEN
  TAKE CARE
  MATTI TAINIO
  ULLA-MARI LINDSTRÖM
  POHJOISEN VENÄJÄN PUUKIRKKOJA

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz