|
|||||||||||
| Musiikki | |||||||||||
| HELSINGIN URKUKESÄ 2010 | Faktat | Lisää | |||||||||
|
Kesän aikana kaupungin kirkoissa kuullaan urkurivieraita kotimaasta ja ulkomailta. Urkukesässä pääsee kuulemaan myös kuoro- ja orkesterimusiikkia. Tänä kesänä seitsemään kirkkoon levittäytyvän, urkumusiikkiin pääasiallisesti keskittyvän festivaalin juuret sijoittuvat jo 1960-luvulle. - Edesmennyt urkutaiteilija Tapani Valsta ideoi aikanaan kesäkonserttiperinteen, kertoo urkukesän tuottaja Päivi Hyvärinen. - 2000-luvulle tultaessa tapahtumasta on ollut vastuussa Helsingin urkukesä -yhdistys, johon kuuluvat Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta, Kallion seurakunta sekä Johannes församling. Kesän aikana järjestetään joka viikko useampi konsertti niin päivä- kuin ilta-aikaan. – Seurakuntien kanttorit ovat kiinnittäneet esiintyjät omiin kirkkoihinsa. Taitelijat saavat itse valita ohjelmistonsa. Pääosassa on tietenkin urkumusiikki, mutta mukaan mahtuu toki muitakin instrumentteja sekä myös laulua, toteaa Hyvärinen. Avajaiskonsertti järjestetään 2.6. Johanneksen kirkossa, jossa kuullaan Bachia, Mendelssohnia ja Beethovenia pianotaiteilija Risto Laurialan sekä piano- ja urkutaiteilija Pertti Eerolan tulkitsemina. - Kanttorit ovat koonneet ohjelmiston yhteneväiseksi viikonpäivien mukaan, Hyvärinen mainitsee konserttien teemoista. Sunnuntaisin Tuomiokirkossa ja maanantaisin Kallion kirkossa kajahtaa pääasiassa urkumusiikki. Keskiviikkoisin konserttien järjestämispaikat vaihtelevat ja painotus on kamarimusiikkimaisempi. Suomenlinnan kirkko puolestaan toimii heinäkuussa torstaisin matineatyyppisten konserttien näyttämönä. Mikael Agricolan kirkon tiloissa järjestettävillä Musiikkia, kamera käy - kesäkonserteilla on aivan omanlaisensa erityispiirre. - Yleisöllä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään urkutaiteilijoiden työskentelyä, iloitsee Hyvärinen. - Kirkkoon tuodaan studiotekniikkaa. Kamerat taltioivat suorana takaparvella piilossa soittavan urkurin työskentelyn, joka välitetään alttarin tuntumassa oleville valkokankaille. Kaikki urkukesän konsertit ovat yleisölle ilmaisia. - Konsertit ovat yleisöystävällisiä vapaan pääsynsä johdosta. Kynnys on matalalla, on helppo piipahtaa vaikkapa iltakävelyllä hiljentymään musiikin ääreen, toteaa Hyvärinen. Matala kynnys ei päde itse muusikkokuntaan, sillä kaikki esiintyjät ovat oman alansa huippuja ja joukossa on useita ulkomaalaisia arvostettuja vieraita, joita saapuu Ranskasta, Saksasta, Iso-Britanniasta, Virosta ja Italiasta. Vieraiden joukossa on muun muassa ranskalainen urkutaiteilija Thomas Monnet, joka konsertoi Kallion kirkossa 14. kesäkuuta. - Yleisöllä on hieno mahdollisuus päästä nauttimaan korkealaatuisista klassisen musiikin elämyksistä rennossa ilmapiirissä, summaa Hyvärinen konserttisarjojen ytimen. Helsingin urkukesä huipentuu 30.8. Kallion kirkossa järjestettävään päätöskonserttiin, jossa esiintyvät järjestävien seurakuntien kirkkomuusikot. Konsertti myös radioidaan ja sen juontaa YLEn musiikkitoimittaja Risto Nordell. Hanna Tiusanen 25.5.2010 |
Urkuri Kati Pirttimaa esiintyy Helsingin urkukesässä 22. elokuuta. Helsingin urkukesä 2.6.- 30.8.2010 Tuomiokirkossa ja sen kryptassa, Vanhassa kirkossa sekä Kallion, Johanneksen, Suomenlinnan ja Mikael Agricolan kirkoissa Konsertteihin on vapaa pääsy Ohjelmatiedot www.urkukesa.fi |
JOHANNA JUHOLA SUGRI-ROCK 2010 HUVILA-TELTTA 2010 FLOW FESTIVAL 2010 ALPPIPUISTON KESÄ 2010 JAZZ ESPA 2010 TUSKA 2010 KAISAFEST 2010 HELSINGIN URKUKESÄ 2010 MAAILMA KYLÄSSÄ 2010 RUFUS WAINWRIGHT KUMPULAN JA KÄPYLÄN KYLÄJUHLAT 2010 WILDLIFE WEEKEND VASHTI BUNYAN HELSINKI SPRING LIGHT CHAMBER MUSIC FUNKY ELEPHANT 2010 MINTZKOV EFTERKLANG VILLE LEINONEN TUSOVKAROCK 2010 Arkisto |
|||||||||