Musiikki    
VASHTI BUNYAN Faktat Lisää


Kulttimaineeseen tietämättään noussut laulajatar-lauluntekijä saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
Harvalla muusikolla on yhtä omintakeinen matka maineeseen kuin englantilaisella Vashti Bunyanilla (s.1945). 1960-luvun puolivälissä Rolling Stonesin manageri yritti muokata löytämästään lahjakkaasta laulajattaresta tähteä pop-taivaalle. Tämä aikomus jäi yritykseksi, mutta aikaisemmin New Yorkissa Bob Dylanin tuotannosta vaikuttunut Bunyan jatkoi taideyliopistoaikoinaan aloittamaansa folk-musiikin sävellystyötä.

Bunyan äänitti muutamia kappaleita ennen kuin heittäytyi muusikko Donovanin johtaman hippihenkisen liikkeen mukaan. Seuraavina parina vuotena Bunyan teki kasvavan perheensä kanssa hitaasti matkaa hevoskärryillä kohti Skotlannin länsipuolella sijaitsevia Hebridien saaria.

Matkan aikana Bunyan sävelsi ja sanoitti tukun kappaleita, joista muodostui vuonna 1970 ilmestynyt debyyttilevy Just Another Diamond Day (Philips). Levyn syntymisen mahdollisti Joe Boyd, folkmusiikkiin profiloitunut tuottaja, jonka muihin artisteihin lukeutuivat mm. Nick Drake, Fairport Convention sekä The Incredible String Band. Kahden viimeiseksi mainitun yhtyeen jäsenistöä vierailee myös Just Another Diamond Dayn muusikkoina. Levy sai lempeitä arvosteluja, mutta jäi yleisön huomiotta. Pettynyt Bunyan keskittyi viettämään perhe-elämää lopulta Irlantiin ja musiikki sai luvan jäädä noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Bunyanin aavistamatta Just Another Diamond Day alkoi vuosikymmenien vieriessä elää omaa elämänsä musiikkiharrastajien keskuudessa ja albumista muodostui hinnakas keräilyharvinaisuus.

Uusi vuosituhat toi lopulta Bunyanille sen arvostuksen, jota hän oli haaveissaan parikymppisenä tavoitellut. Klassikoiksi muodostuneiden englantilaisten folk-levyjen uudelleen julkaisijana toimineen Paul Lambdenin avulla Another Diamond Day koki uuden tulemisen vuonna 2000. Bunyanin ääni ja musiikki ovat sittemmin toimineet innoituksena lukuisille uuden polven folk-artisteille Devendra Banhartista Joanna Newsomiin.


Lukuisat yhteistyöprojektit ovat värittäneet Bunyanin ensimmäistä uuden vuosituhannen vuosikymmentä, jonka puolivälissä useiden tahojen kannustuksesta Bunyan uskaltautui julkaisemaan toisen pitkäsoittonsa Lookaftering (Fat Cat Records 2005). Tätä seurasi vuonna 2007 julkaistu kokoelma Some Things Just Stick in Your Mind – Singls and Demos 1964 to 1967 (Fat Cat Records/Spinney Records).

Bunyanin musiikki on yksinkertaisen kaunista, samanaikaisesti unenomaista ja maanläheistä folkia. Pääosassa on laulajattaren hypnoottinen, intiimin tunnelman luova ääni, jota aika ole päässyt muuttamaan.

Esikoislevyn ja Lookafteringin välissä on vaikea uskoa kuluneen niinkin monta vuotta, Bunyan tuntuu jatkaneen siitä mihin 70-luvulla jäi. Just Another Diamond Daylla runsaanlaisesti käytetyt huilut ovat tosin Lookafteringilla kuultavissa lähinnä häivähdyksenä mm. Same But Different -kappaleella, ja laulujen kestot ovat kasvaneet. Kitaraa, koskettimia, jousia ja huuliharppua sekä taustalaulua on käytetty viehättävän ekonomisesti kumpaisellakin äänitteellä. Singleistä ja demoista koostetun kokoelman kappaleet ovat, jos mahdollista, vieläkin vangitsevampia rosoisuutensa tähden. Kokoelmalta löytyy myös Bunyanin muuten hyvinkin hidastempoisen tuotannon rytmikkäimmät kappaleet.

Bunyanin tuleva Helsingin-konsertti on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kuulemaan harvakseltaan Pohjoismaissa vieraillutta artistia kotimaamme rajojen sisäpuolella.


Hanna Tiusanen
22.4.2010




Kuva: Whyn Lewis

Vashti Bunyan

Kulttuurikeskus Korjaamon Vaunusalissa 8.5.2010
Liput 22€/24€
www.korjaamo.fi

  JOHANNA JUHOLA
  SUGRI-ROCK 2010
  HUVILA-TELTTA 2010
  FLOW FESTIVAL 2010
  ALPPIPUISTON KESÄ 2010
  JAZZ ESPA 2010
  TUSKA 2010
  KAISAFEST 2010
  HELSINGIN URKUKESÄ 2010
  MAAILMA KYLÄSSÄ 2010
  RUFUS WAINWRIGHT
  KUMPULAN JA KÄPYLÄN KYLÄJUHLAT 2010
  WILDLIFE WEEKEND
  VASHTI BUNYAN
  HELSINKI SPRING LIGHT CHAMBER MUSIC
  FUNKY ELEPHANT 2010
  MINTZKOV
  EFTERKLANG
  VILLE LEINONEN
  TUSOVKAROCK 2010

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz