|
|||||||||||
| Musiikki | |||||||||||
| FUNKY ELEPHANT 2010 | Faktat | Lisää | |||||||||
|
Perinteikäs Funky Elephant rymistelee varmana kevään merkkinä kaupunkiin jo 16. kertaa. Tumman rytmimusiikin festivaalilla karkeloidaan ajatuksella työstettyjen kokonaisuuksien tahtiin. Kolmelle illalle levittäytyvä musiikkitarjonta sisältää tuttuun tapaan kotimaisia ja ulkomaisia nimiä. – Aloitin ohjelman suunnittelun keräämällä ideoita muilta, kertoo festivaalin tämän vuoden ohjelma- ja artistivastaava Joonas ”Soulll” Kervinen tapahtuman järjestävästä Funky Amigos ry:stä. Vuosien saatossa yhdistyksen jäsenistö on vaihtunut sekä kasvanut ja sen myötä mielipiteetkin monipuolistuneet. – Kaikkien ehdotusten joukkoon oli löydettävä punainen lanka, toteaa Kervinen. – Halusin, että illat ovat erilaisia ja niiden ohjelmistossa on selkeät kokonaisuudet. Pyrkimys on esitellä tämän hetken mielenkiintoisia ilmiöitä, mutta toisaalta myös nauttia perinteisimmistäkin esiintyjistä. Festivaalitunnelmaan pääsee sisään jo torstaina 15.4. mbarissa mm. The Blassicsin ja Helsinki Rooftop Ninjasin tahdissa. Illan juontaa Funky Elephantin keskeisimpiin alullepanijoihin lukeutuva Sami ”DJ Magic Sam” Mannerheimo. Perjantaina siirrytään isompiin tiloihin. – Tavastian puolella keskitytään kotimaisen rytmimusiikin kuumimpiin suunnannäyttäjiin bändeihin, kertoo Kervinen ja jatkaa: - Semifinalin Balkan beat puolestaan vetoaa varmaan hieman erityyppiseen jengiin. Perjantaina Tavastian kattaus on runsas ainakin muusikoiden suhteen, sillä illan aikana lavalla jammaavat yhteensä reilut parikymmentä muusikkoa, vaikka yhtyeitä ei ole enempää kuin kolme: svengaavaa soulreggaeta veivaava Reino & The Rhinos, ska-orkesteri The Capital Beat sekä genrerajoja haastava Plutonium 74. Kervinen paljastaa, että tiedossa saattaa olla myös yllätysnimiä. – Vaikea sanoa mitä kaikkea on luvassa – odotan itsekin mielenkiinnolla mitä hienoa tyypit ovat keksineet. Semifinalin valtaavan Balkan Fever Club Spécialin johtohahmoina häärivät DJ:t Levy ja Borzin. Kotimaisen näytteen illan teemaan sopivasta musiikista antaa kuusihenkinen Orkestar Bordurka ja itseoikeutettuna ulkomaisena vieraana kuullaan DJ Robert Sokoa. Alkuaan Bosnia-Hertsegovinasta kotoisin olevan DJ:n meriitteihin kuuluu Balkan Beats -ilmiön luominen ja sen tanssittavan sanoman levittäminen maailmalle. Tyylissä Balkanin maiden eri kansanmusiikkityylit kohtaavat riemukkaan mukaansatempaavasti lännen klubimusiikin. - Lauantaina Funky Elephantissa on luvassa perinteikkäämpi ilta, kertoo Kervinen. Tavastian puolella kuullaan instrumentaaligroovea Savvy Brothers Bandin toimesta ja jazzia Dalindèon tapaan. Alkuvuodesta toisen pitkäsoittonsa Soundtrack for the Sound Eye julkaisseen Dalindèon kanssa esiintyy yhtyeen levylläkin vieraileva intialaissyntyinen Bajka. Illan ulkomainen orkesteri saapuu Iso-Britanniasta. - The Herbaliser Band on esiintynyt Suomessa aikaisemmin vuosia sitten. Alun perin DJ-pohjaiselta bändiltä on ilmestynyt mukavasti uutta materiaalia ja yhtye on panostanut live-puoleen, joten tuntui, että nyt aika olisi kypsä uuteen vierailuun. Bändin soundi on uskomaton sekoitus eri tyylejä, joten luvassa on rytmimusiikin juhlaa. Semifinalin puolella ilta rakentuu hip hop & rap -mausteisesta funkista ja groovesta. Tunnelman takaavat DJ Hesh, Lossi Turunen, Pyhimys & Yhtye sekä paluukeikkansa tekevä Helsinki 71 Sound System. – Henkilökohtaisesti odotukset ovat korkealla Helsinki 71 Sound Systemin comebackin suhteen. On hienoa päästä kuulemaan Pihlajamäestä ponnistavaa lähiöfunkia vuosien jälkeen, iloitsee Kervinen. Aikaisempien vuosien tapaan Funky Elephant panostaa myös visuaaliseen puoleen, josta pitävät tällä kertaa huolen VJ:t Xploitec- sekä Kangastus-ryhmistä. - Haluamme, että festivaali on esteettisesti yhtenäinen kokemus. Tavastian kuuluu näyttää perinteisen rock-luolan sijaan Funky Elephantilta väreineen ja tehosteineen, sanoo Kervinen. Tänä vuonna nautintoja on luvassa myös makuaistille, sillä festivaaleilla viime vuonna lanseerattu ruokailumahdollisuus jatkuu valikoiduilla annoksilla. Hanna Tiusanen 8.4.2010 |
Dalindèo esiintyy Tavastialla 17.4. Funky Elephant mbarissa, Tavastialla ja Semifinalissa 15.-17.4.2010 Liput 21€ - 42€ Tarkat ohjelma- ja lipputiedot www.funk.fi |
JOHANNA JUHOLA SUGRI-ROCK 2010 HUVILA-TELTTA 2010 FLOW FESTIVAL 2010 ALPPIPUISTON KESÄ 2010 JAZZ ESPA 2010 TUSKA 2010 KAISAFEST 2010 HELSINGIN URKUKESÄ 2010 MAAILMA KYLÄSSÄ 2010 RUFUS WAINWRIGHT KUMPULAN JA KÄPYLÄN KYLÄJUHLAT 2010 WILDLIFE WEEKEND VASHTI BUNYAN HELSINKI SPRING LIGHT CHAMBER MUSIC FUNKY ELEPHANT 2010 MINTZKOV EFTERKLANG VILLE LEINONEN TUSOVKAROCK 2010 Arkisto |
|||||||||