|
|||||||||||
| Musiikki | |||||||||||
| SHAVA | Faktat | Lisää | |||||||||
|
Shava soittaa bhangra-musiikkia Bollywood-elokuvien hengessä, mutta suomeksi. Eksoottinen yhdistelmä saa jalan vipattamaan ja hymyn kasvoille. Bhangran maailmanvalloitus jatkuu. Shava sanoo olevansa maailman ainoa suomalainen bhangra-bändi, mikä eittämättä pitää paikkansa. Yhtyeen soittaessa alkaa jo tuntea nenässään suitsukkeiden tuoksun ja nähdä intialaisen värikylläisyyden sekä kutkuttavat Bollywood-elokuvista tutut tanssijat. Suupielet alkavat nykiä, kun ensimmäinen laulu käynnistyy: yhtye kun laulaa luikauttaa suomeksi. Sanoitusten aiheetkaan eivät ole kovin eksoottisia, vai miltä kuulostaa aamubussilla matkustaminen Herttoniemessä? Välillä taas ylistetään rummun soittamista ja yleistä bilettämistä. Kokonaisvaikutelma on hauska, koska hinditapaan intonoitavaa suomea ei kuule laulettavan tämän tästä. Välillä tulee hetkittäin mielleyhtymiä Soul Captain Bandiin, jonka tuotannossa oli samanlaisia melodioita kuin Usko rumpuun -kappaleessa – yhdistävänä tekijänä toki myös suomen kieli. Nykyinen, moderni bhangra-musiikki onkin saanut vaikutteita muun muassa reggaesta ja hiphopista, siksi mielleyhtymät eivät ehkä ole ihan tuulesta temmattuja. Bhangra on Punjabin alueelta Intiasta kotoisin oleva kansantanssi, jonka moderni, populaarimusiikiksi luokiteltava versio on viimeisen 10-20 vuoden aikana saavuttanut maailmanlaajuisesti suurta suosiota. Bhangrasta on tullut – ehkäpä osittain Bollywood-elokuvien suosion myötä – huippusuosittu ilmiö, joka vetää tanssikursseja täyteen Suomessakin. Bhangraan kuuluu oleellisena rummulla säestetty laulu, mikä selittää Shavankin lyriikoiden rummun ylistykset. Muita instrumentteja ovat esimerkiksi huilu ja Shavalla myös muun muassa haitari. Shava mainostaa itseään suomalais-intialaisena bilebändinä ja kertoo tekevänsä nimenomaan hauskanpitoon tarkoitettua musiikkia. Se on tuttu esimerkiksi Kulttuurikeskus Caisan intialaisista illoista. Tanssittavampaa yhtyettä on kyllä vaikea kuvitella, vaikka Shavan rytmit saavatkin haikailemaan bhangra-tunneille. Toisilla keikoilla yhtyeellä on onneksi mukana pari ”esitanssijaa”, jotka innostavat bhangraa taitamattomiakin laittamaan jalalla koreasti. Yhtyeen nimi Shava puolestaan ei tarkoita mitään erityistä, vaan on yleinen hyvänmielenhuudahdus tanssimisen lomassa. Bollywood-elokuvia katsonut kansa tunnistanee huudahduksen esimerkiksi Helsingissä pitkään pyörineestä Kabhi Khushi Kabhie Gham -elokuvasta. Vuodesta 2003 kasassa olleen Shavan taustalta löytyy muun muassa musiikin monitoimimies Kiureli Sammallahti, joka on ehtinyt intialaisen musiikin parissa touhuamisen lisäksi säveltää teatterimusiikkia, opiskella Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla sekä kilpailla Bumtsi-Bumissa! Intiassakin musiikkia opiskellut Sammallahti vastaa Shavassa muun muassa lauluosuuksista. Roope Aarnio vastaa Shavassa kielisoittimista, kuten banjosta, kitarasta ja busukista, Rytmiä hakkaa rummuillaan Karo Sampela ja basson varressa on Dile Kolanen. Lisäksi kokoonpanoa täydentävät intialaiset vierailijat. Silja Hakulinen 12.1.2007 |
Shava KOM-ravintolan maanantai-illassa 22. tammikuuta 2007. Liput 10 euroa. |
ALPPIPUISTON KESÄ 2010 JAZZ ESPA 2010 TUSKA 2010 KAISAFEST 2010 HELSINGIN URKUKESÄ 2010 MAAILMA KYLÄSSÄ 2010 RUFUS WAINWRIGHT KUMPULAN JA KÄPYLÄN KYLÄJUHLAT 2010 WILDLIFE WEEKEND VASHTI BUNYAN HELSINKI SPRING LIGHT CHAMBER MUSIC FUNKY ELEPHANT 2010 MINTZKOV EFTERKLANG VILLE LEINONEN TUSOVKAROCK 2010 YONA FRANKOFONIA JUHLII! UMON KEVÄT 2010 FLORENCE AND THE MACHINE Arkisto |
|||||||||