Musiikki    
LUMO-KLUBI Faktat Lisää
Elektronisen musiikin esitaistelijat

Helsingin musiikkielämää jo pitkään rikastuttanut elektroniseen ja kokeelliseen musiikkiin keskittyvä Äänen Lumo Ry viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan.

Alkuvuosien Äänen Lumo -festivaalit ovat muuttuneet säännölliseksi Lumo-klubiksi, jossa on mahdollista testata omaa musiikillista avarakatseisuuttaan.

Äänen Lumo yhdistyksen erustajäsen Petri Kuljuntausta kertoo toiminnan lähtökohtana olleen alusta saakka täkäläiseen tekijäkuntaan keskittyminen.

– Siitä on lähdetty liikkeelle, mitä aktiviteettia ympärillä on tapahtunut ja mitä meillä Suomessa tehdään. Tiukkoja ja teennäisiä konsepteja ei ole koskaan yritetty luoda väkisin. Trendit kun kuluvat kokeellisessakin elektronimusiikissa varsin pian loppuun. Musiikintekijöille on annettu mahdollisuus tehdä juuri sitä mitä he ovat halunneet, Kuljuntausta kertoo.

Äänen Lumo onkin rohkeasti kolunnut sellaisia marginaalimusiikillisia korpimaita, joista suurin osa keskiverto musiikinkuluttajista ovat autuaan tietämättömiä. Vuosien saatossa on järjestetty lukuisia konsertteja ja pienimuotoisia festivaaleja. Julkaistu äänitteitä, järjestetty workshoppeja sekä luentotilaisuuksia joissa elektronisen musiikin tekijät ja harrastajat ovat kohdanneet.

Petri Kuljuntausta kertoo elektronimusiikin tekijöiden skaalan olevan tavattoman laaja. On
tekijöitä jotka keikkailevat, toiset taas säveltävät musiikkiaan studiossa eivätkä esiinny. Äänen Lumo on halunnut risteyttää niin näitä kuin muitakin eri lähestymistapoja. Musiikillisia kuin sen enempää muitakaan raja-aitoja ei ole haluttu ylläpitää. Populaari ja underground, akateemisuus ja harrastelijamaisuus ovat lyöneet kättä sulassa sovussa.

Lumo-klubeilla on voinut törmätä hyvinkin erilaisiin esityksiin. Alusta saakka live-esitysten ohella on tarjolla ollut nauhamusiikkia, elektroakustista musiikkia, dj-settejä, ääniperformansseja, vapaata improvisointia, teknoa ja kuulijan sietokykyä koettelevaa hälyä.

Jos klubin musiikillinen linja on vähintäänkin lavea niin samaa voi sanoa myös yleisöstä.
– Olemme aina onnistuneet yhyttämään erilaisia kuuntelijoita. Yleisössä istuvat sulassa sovussa teknoa diggaavat ja akateemisen elektronimusiikin harrastajat. Tapahtumissa on ollut aina tosi hyvin yleisöä, ja se on ollut todella hienoa, Kuljuntausta muistelee.

KokoTeatterin tiloissa kuukausittain järjestettävä Lumo-klubin kevään ohjelmisto vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Esiintymässä ovat poikenneet muun muassa Ruotsalainen säveltäjä Dror Freiler. Monipuolinen ja kontroversiaali taiteilija kohosi otsikoihin onnistuessaan suututtamaan Israelin suurlähettilään Tukholman historiallisen museon näyttelyn avajaisissa Lumikki ja totuuden hulluu -nimisellä vesi- ja ääni-installaatiollaan.

Huhtikuun klubilla esiintymässä on helsinkiläistynyt, alkujaan ranskalainen Krzyzosiak VerhaverbekeI. Viime vuotisella Avanto-festivaaleillakin esiintynyt, improvisoitua noisea esittävä muusikko kuvailee musiikkiaan fyysiseksi ja emotionaaliseksi. Illan pääesiintyjä on saksalainen Pernolex, joka on Ignaz Schickin luotsaama musiikillisesti äärimäisen monipuolinen projekti, joka operoi jossakin ambientin, teollisuusmelun ja elektroakustisen musiikin keskiössä.

Toukokuun ohjelmiston on tällä hetkellä vielä työn alla, mutta kesäkuussa artistivieras saapuu aina Australiasta saakka. Tuolloin esiintyvä Philip Samartzis työskentelee Melbournen RMIT Yliopistolla äänitaiteen opettajana. Ympäristöääniin liittyvän tutkimuksen parissa ahkeroiva Samartzis on julkaissut tukun levyjä ja ehtinyt kiertää esiintymässä ympäri maailmaa.

– Elektronisen musiikin tyyleillä ei ole ollut Äänen Lumolle merkitystä, vain se merkitsee että tekee mielenkiintoista musiikkia, Kuljuntausta summaa. Hieno periaate, jonka soisi pätevän myös muunlaisten klubien toimintaan.

Tommi Uutela




Kuvassa Dror Freiler


LUMO-KLUBI
KokoTeatteri Unioninkatu 45

21.4.2005
Pernolex (Ger)
Krzyzosiak Verhaverbeke
+ others!

15.5.2005
Aureobel Station launch event (details TBA)

9.6.2005
Philip Samartzis (Australia)
+ others!

Tarkemmat tiedot:

lumo.anoema.com/index.html
www.kokoteatteri.fi/


  ALPPIPUISTON KESÄ 2010
  JAZZ ESPA 2010
  TUSKA 2010
  KAISAFEST 2010
  HELSINGIN URKUKESÄ 2010
  MAAILMA KYLÄSSÄ 2010
  RUFUS WAINWRIGHT
  KUMPULAN JA KÄPYLÄN KYLÄJUHLAT 2010
  WILDLIFE WEEKEND
  VASHTI BUNYAN
  HELSINKI SPRING LIGHT CHAMBER MUSIC
  FUNKY ELEPHANT 2010
  MINTZKOV
  EFTERKLANG
  VILLE LEINONEN
  TUSOVKAROCK 2010
  YONA
  FRANKOFONIA JUHLII!
  UMON KEVÄT 2010
  FLORENCE AND THE MACHINE

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz