Julkaistu: 27.04.2015

White Knuckles Trio

Kuva: Laura Silleras
Bluesia veivaava kolmikko pitää esikoislevyllään yllä hauskanpidon perinnettä.

Yucca White, Knucklebone Oscar ja Mr. Hillside voisivat olla ravihevosten nimiä. Vauhti kolmikolla välillä kiihtyykin, mutta maaliin pyritään yhdessä, tosin jokainen eri metodilla. Siinä missä White astelee aurinkolaseissaan radan sivussa, Knucklebone Oscar ja Hillside joraavat kilvan siksakkia. Ja maali? Se on gospelin ja rhythm and bluesin risteyksessä, siellä missä puhdas sydän ja likainen mieli kohtaavat.

White Knuckles Trio perustettiin 2011. Kolmikko soitti samalla keikalla, ja homma jatkui siitä. Soittajilla oli takana ja sivussa kokoonpanoja kuten Knucklebone Oscar, Hobo Junction ja Hutera. Juurimusiikki ja varhainen rock’n’roll eivät siis olleet kolleille uusia löytöjä, mutta yhdessä trio kokosi niistä yhtä aikaa perinnetietoisen ja elävän muodon.

Mr. Hillsiden piano tuo juhlapitoisen New Orleans -fiiliksen trion musiikkiin. Knucklebone Oscar lisää kitarallaan biiseihin annoksen arvaamatonta seikkailua, kun taas White tuo lakonisella laulullaan ja rumpaloinnillaan komboon rujoa kujaeleganssia. Kolmikon jokainen osa on välttämätön, kiistattoman tärkeä lisä kokonaisuuteen.

Jotain omaa

Trio julkaisi maaliskuussa ensimmäisen pitkäsoittonsa Got it Bad. Levyn kahdestatoista kappaleesta kolme on omia. Yksi niistä on levyn nimikkokappale, joka kuuluu levyn parhaisiin biiseihin, vaikka suurin
osa levyn biisimateriaalista on vanhoja helmiä aina Lucillesta eteenpäin. Got it Bad -biisin tunnustus akuuteista ja lihallisista viehätyksen tunteista toistaa rhythm and bluesin perusaihetta tenhoavasti ja asiaankuuluvalla intensiteetillä.

Albumin ensimmäisen puolen lopettava Wonderin’ on tunnelmallinen ja kokonaisuuteen hyvin istuva myöhäisillan hämyballadi. Toisen puolen aloittava, samalla bändin viimeinen oma biisi Ridin’ Mellow jää intron kaltaiseksi välipalaksi. Se on rautalankaan nojaavan päätösbiisin Boulevard of Broken Dreamsin ohella levyn ainoa instrumentaali.

Jotain lainattua

Täytebiisejä levyllä ei ole. Muun muassa Rosetta Thorpen aikoinaan esittämä This Train saa gospeliaanisten sävyjen sijaan jazzia lähenevän tulkinnan. White Knuckles Trio on tiputtanut pyhän hengen junasta ja tekee sijaa muutamalle syntiselle. Samoin käy Blind Willie McTellin blues-kappaleelle God Don’t Like It. Se kääntyy jumalattomaksi mutta samalla jumalattoman hauskaksi tulkinnaksi.

Kolmikko suuntaa levyllään suoraan juurille, mutta jättää totisen purismin muille. Analogisen ja tyylitietoisen tuotannonkin ensisijainen tehtävä on palvella sisältöä, sillä kyse ei ole pystyynkuolleesta retrofetisistien pastissista. White Knuckles Trio ei varsinaisesti katso tulevaisuuteen, mutta sen tulkinta menneisyydestä on riemukas.

Tiedot

WHITE KNUCKLES TRIO:

GOT IT BAD

Turenki Records 2015

6.5. Storyville (Museokatu 8)

8.5. Dubrovnik (Eerikinkatu 11)

6.6. On the Rocks (Mikonkatu 15)