Julkaistu: 15.04.2015

Ismo Hölttö

Ismo Hölttö: Eno, Pohjois-Karjala, 1969.
Ismo Höltön valokuvat vievät 1960-luvun suomalaiseen ”katukuvaan”.

Ateneumin päänäyttely taitaa olla historian ensimmäistä kertaa valokuvaajan yksityisnäyttely. Suurikokoisina ja selkeinä Ismo Höltön (s. 1940) mustavalkoiset valokuvat sopivat erinomaisesti Ateneumin suureen saliin.

Näyttely on tyylikäs kokonaisuus. Taiteilijan nimi tulee tosin heti näyttelyn alussa aika suurin kirjaimin esille, niin pääsalin oven yläpuolella kuin hauskassa ”kirjainpenkissä”. Höltön kuvat ottavat tilan hyvin haltuunsa, ja näyttelyarkkitehtuuri tukee tyylikkäästi korutonta ripustusta.

Ismo Hölttö kuuluu pitkän uran tehneisiin itseoppineisiin valokuvaajiimme. Hän kuvasikin aluksi oman kultasepäntyönsä ohessa ja siirtyi vasta myöhemmin mainoskuvaajaksi oman studionsa suojissa.

Näyttely vyöryttää esiin Höltön tunnetuimman ja ikonisimman repertuaarin, lähinnä 1960-luvun tuotannon, jolloin Hölttö kuvasi niin Helsingin kaduilla kuin eri puolilla Suomea, varsinkin Itä-Suomen maaseudulla, tavallista kansaa.

Taiturimainen ihmiskuvaaja

Höltön ote siirtyi kuvatessa hiljalleen yhteiskunnallisempaan suuntaan. Hänen kuviensa kautta tuli esille monimuotoisempi kuva suomalaisista. Höltölle hyvin ominainen asetelma on selkeä sommitelma, jossa yksi tai muutama henkilö on vahvasti esillä. Henkilöt tuntuvat ikään kuin poseeraavan, mutta ovat silti hyvin luonnollisesti kuvassa, kuin juuri sattumalta kadulta kuvaajan linssiin napattuja. Niin kuin varmasti pitkälle ovatkin.

Hölttö on taiturimainen juuri ihmiskuvaajana. Hänen hahmonsa ottavat kuvan haltuunsa, he tuntuvat ikään kuin kasvavan itseään suuremmiksi. Pieni totinen tyttökin letteineen on Höltön kuvassa kuin kansan perikuva.

Näitä kuvia katsoessa ei voi olla miettimättä, keitä nämä ihmiset ovat olleet, millainen heidän maailmansa on ollut ja millaiseksi heidän elämänsä on muotoutunut. Toki myös miljöö on tärkeä Höltön kuvissa, mutta se on selkeästi taustan osassa, kuitenkin hyvin tunnistettavana.

Näyttely tuntuu harmittavan vähän antavan kaikupohjaa Höltön uran laajemmalle tarkastelulle. Olisi ollut hienoa nähdä hänen tuotantoaan myös laajemmin, nyt monet tärkeät sarjat ja ajanjaksot loistavat poissaolollaan.

Näyttely on yksi osoitus siitä, kuinka vahvoja ja valovoimaisia kuvaajia maassamme on. On hyvä, että he vihdoin pääsevät esille.

Tiedot

ISMO HÖLTTÖ

Ateneumin taidemuseo
10.4.–31.5.2015
Kaivokatu 2
ti,pe 10–18, ke,to 10–20, la,su 11–17
13/11 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

Kommentit (2)

Ismo Hölttö Ateneumissa

Kiitos Mikko Oraselle asiantuntevasta artikkelista. Ismo Höltön näyttelyä suunniteltiin Ateneumin taidemuseoon neljä pitkää vuotta ja sen on laajin tähän päivään mennessä esitetty kattaus taiteilijan tuotannosta. Lopputulos, johon päästiin perin värikkäiden vaiheiden jälkeen, on juuri sellainen kuin Hölttö itse alusta pitäen halusi sen olevan. Ja mikä oleellisinta, näyttely pidetään nyt areenalla, jonne myös ns. suuri yleisö löytää tiensä. Toistaiseksi Höltön elämäntyö on ollut lähinnä valokuva- ja taidepiirien tiedossa. Ateneumin näyttelyssä on esillä 143 Höltön valokuvaa, joista 45 on ennen julkaisemattomia. Hopeagelatiinivedokset/pigmenttimustetulosteet on valmistettu neljällä eri vuosikymmenellä (1960-, 1980, 2000- ja 2010-luku). Esillä on niinikään seitsemän Höltön croquis-piirustusta ja neljä maalausta. Hölttö aloitti yhtäjaksoisesti jatkuneen piirustusharrastuksensa vuonna 1964 ja hänen arkistonsa kattaa tältä osin yli 12 000 työtä. Maalausharrastuksen Hölttö aloitti vuonna 1977. Valokuvateosten, piirustusten ja maalausten lisäksi Ateneumissa on esillä Höltön keskeisin kirja- ja kuvasalkkutuotanto, hänen kultasepän kisällintyönsä (sormus ja rannerengas), Rolleiflex-kamera, jolla Hölttö on kuvannut suurimman osan tuotannostaan, sekä kolme suurikokoista J.P. Inkisen Höltön työhuoneella taltioimaa valokuvaa, jotka avaavat ikkunoita taiteilijan tavaroita tulvivaan yksityiselämään. Mikko Oranen, annatte artikkelinne loppupuolella olettaa, että Ateneumin näyttely luo Höltöstä ja hänen tuotannostaan jotenkin vaillinaisen kuvan. Olisi mielenkiintoista kuulla/lukea, mitkä teidän näkemyksenne mukaan ovat ne "monet tärkeät sarjat ja ajanjaksot" jotka "loistavat poissaolollaan" ja millä tavoin näyttely voisi antaan paremman "kaikupohjan Höltön uran laajemmalle tarkastelulle". Ystävällisesti, Matti Niemi

Kiitos

Kiitokset kommentista!