Julkaistu: 16.04.2015

Alli Jukolan tarina

Paula Siimes esittää Alli Jukolaa.
Kansallisteatterin monologi on vaatimaton mutta kaunis.

Alli Jukolan tarina perustuu Riina Katajavuoren tuoreeseen romaaniin Wenla Männistö, joka puolestaan on eräänlainen päivitys Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä.

Kansallisteatterin pienelle Willensauna-näyttämölle tuodussa teoksessa Paula Siimes esittää Alli Jukolaa - seitsemän veljeksen edesmennyttä äitiä, joka nyt pilven reunalta katselee poikiaan ja muistelee menneitä.

Tunnin mittaista tarinatuokiota rytmitetään muutamalla laululla, joita säestää ja tuplaa Samuli Laiho.

Itsenäinen kertomus kaikilla mausteilla

Klassikon ympärillä operoivaan tekstiin on tarttunut paljon herkullisia viitteitä alkuperäisteokseen. Enemmän saa irti, jos ennen esitystä palauttaa mieleensä Seitsemän veljeksen pääkohdat ja keskeisimmät sivuhenkilöt.

Teos toimii tosin ilmankin. Tekstin suhteen on jopa raikasta, ettei ihan jokaista sanaa tai lausetta pyritä suoraan ompelemaan kiinni lähdeteokseensa - tai jos pyritäänkin, niin se tehdään melko ison mutkan kautta.

Veljekset on pantu alulle kolmen eri miehen kanssa, joista vain yksi on alkujaan suomalainen. Tämä tieto tuskin provosoi edes konservatiivisinta yleisön osaa, joka voisi suhtautua Seitsemän veljeksen koskemattomuuteen hartaasti.

Nykyhetkeen sijoitettu Jukolan talo sijaitsee Kumpulassa, Toukolan naapurissa tietty. Kun talo ränsistyy, pojat painavat mopoilla Lammassaareen. Nämä ovat enimmäkseen mausteita kertomuksessa, jonka runko muodostuu ennen kaikkea ajasta, jolloin veljesten äiti oli elossa.

Mukana on myös ihan hauskoja, joskaan ei enää kovin omaperäisiä, yleistyksiä helsinkiläisistä nuorista aikuisista ja nykyisestä ajan hengestä ylipäätään.

Teksti keskiössä

Monologin painopiste on tekstissä, joka arkisella runollisuudellaan on kaunis ja yksinkertainen. Se ei haasta eikä problematisoi äidinrakkautta tai vanhemmuutta, pikemminkin päinvastoin. Äiti on nyt enkeli taivaassa -tyyppiseen nostalgiarooliin liittyy varmasti paljon kompastuskiviä, joiden yli Paula Siimes kuitenkin kylmäpäisesti loikkii. Yksinhuoltajan rooli pysyy tiukasti ruodussa kaikkine kaihoineen ja menetyksineen.

Vaikka esityksen lähtökohta on kiusallisen sentimentaalinen, se ei repeä ylimalkaiseen tunteiluun. Voisi sanoa jopa niin päin, että tunnetta ja energiaa jää muiden haasteiden uupuessa kaipaamaan. Näin varsinkin laulunumeroissa, jotka ovat homssuisia ja varovaisia suoritteita.

Alli Jukolan tarina on teatterikoneiston tuote, jota voi villisti tulkita vaikkapa jonkinlaisena alkusoittona syksyn Nummisuutareita varten. Esityksenä se ei ole enempää tai vähempää kuin pala kaunista tekstiä kevyesti dramatisoituna.

Tiedot

Alli Jukolan tarina

Kantaesitys 15.4.2015
Kansallisteatterin Willensauna-näyttämöllä

Esiintyjä: Paula Siimes
Muusikko: Samuli Laiho
Ohjaus: Mika Myllyaho
Dramatisointi: Taina West ja Mika Myllyaho
Musiikki: Samuli Laiho
Lavastus: Mika Myllyaho
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Valosuunnittelu: Ville Virtanen
Videosuunnittelu: Petri Tarkiainen / Pasi Ylirisku