Julkaistu: 19.02.2015

Mielipuolen päiväkirja

Kuva: Mitro Härkönen
Vesa Vierikko valloittaa Ryhmäteatterin Gogol-trilogian toisessa osassa.

Gogolin Mielipuolen päiväkirja on jo monologinakin varsinainen mestariluokan taidonnäyte. Mieleltään murenevan pikkuvirkamiehen saappaisiin ovat hypänneet mm. Tarmo Manni ja Martti Suosalo. Nyt 35-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Vesa Vierikko eläytyy rooliin herkullisella huumorilla ja suurella sydämellä.

Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä ovat dramatisoineet tekstin tähän päivään, ja mukaan on saatu vinkeitä viitteitä myös Gogolin Nenä-teoksesta. Leskisen ohjaama hurja dystopia on osa Ryhmäteatterin Gogol-trilogiaa.

Rattaissa ja rattaista pois

Alussa Black Sabbathin Paranoidin pärähtäessä soimaan kaikille käy selväksi, että nyt ei olla vanhalla Venäjällä, vaan vähintäänkin nykyajassa.  Putkoseksi esittäytyvä Vierikko on tällä kertaa menestyvän firman konttorirotta, joka omasta mielestään hallitsee atk-taidot ja taulukot.

Vierikko osaa ottaa veikeästi kontaktia yleisöön, ja miehen hunajainen ääni herättää kuulijassa sympatian ja mielenkiinnon. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että Putkonen elää aivan omissa maailmoissaan. Parhaat kaveritkin taitavat olla printteri ja kopiokone, jotka personifioidaan Minna Suurosen ja Taisto Oksasen kautta.

Edellisten lisäksi myös Robin Svartström nähdään useissa eri rooleissa; mainittakoon etenkin mainio pomokarikatyyri Ezekiel Snushuvud, joka muistuttaa paljon Björn Wahlroosia. Pian kaikki Vierikkoa lukuun ottamatta risteilevät huimaa vauhtia eri rooleissa.

Leskisen ja Keski-Vähälän käsittelyssä Suomi ja vähitellen koko maailma alkavat näyttää entistä kummallisemmilta. Lopulta vaaditaan jo uutta elintilaa omien bisneksien lisäämiseksi. Karmeutta lisää se, että mitä enemmän pomot heittävät outoa tekstiä, sitä enemmän Putkonen niitä diggailee. Hän on messissä ja luulee saavansa komeankin pestin, vaikka on jo kadulla. Jotakin hurjan traagista Putkosen uskossa on. Raippa selkään yhdistyy karmealla tavalla uskoon tulevaisuudesta. Kavereita ei jätetä, vaikka todellisuudessa kaverit jo jättivät..

Teksti on tuotu tyylikkäästi nykyaikaan. Talouden jargon saa osansa, mutta mukaan on saatu jopa monologi mielialalääkkeistä. Silti Gogolin tarina kulkee oivaltavasti taustalla.

Viitteet Nenään on rakennettu hulvattomalla, absurdilla huumorilla. Nyt karkuteille ei lähdekään nenä, vaan Putkosen tukka. Hiuspehkon retkillä on tärkeä rooli villin juonen kehittelyssä.

Hulluuden kouraisu

Loppuun on saatu kouraisevaa tragiikkaa. Duunikaveri Kirsti, eli Minna Suuronen, ymmärtää kaverinsa hädän, mutta on jo liian myöhäistä.

Lopussa soiva Toton kasarihitti Africa punoo pakkopaidan onnellisesti yhteen esityksen kaikkien hahmojen kanssa. Siinä, missä alkuperäisen tarinan päähenkilö uskoo lopussa olevansa hovin ympäröimä Espanjan kuningas, arvelee Pulkkinen Ryhmäteatterin versiossa olevansa itse Microsoftin pomo.

Leskisen ohjaus heittää kasvoillemme rätin: onko yhteiskunnassamme sittenkin parempi elää onnellisena hulluna kuin synkkänä, tervejärkisenä puurtajana?

Vastauksen antaa Pulkkinen, joka lienee upeinta Vierikkoa. Hänessä yhdistyvät taito, herkkyys ja tanssi ruusujen piikeillä.

Tiedot

Mielipuolen päiväkirja

Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 12.2.2015.

Käsikirjoitus: Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Esa Leskinen
Rooleissa: Vesa Vierikko, Minna Suuronen, Robin Svartström ja Taisto Oksanen
Valosuunnittelu: Tomi Tirranen
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Kuvasuunnittelu: Mika Haaranen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Janne Siltavuori
Maskeeraus: Riikka Virtanen