Julkaistu: 28.01.2015

Murtumaton

Tosielämän sankaritarina kompastuu kliseiseen toteutukseen.

Amerikanitalialaisen juoksijan Louis ”Louie” Zamperinin (1917-2014) selviäminen toisen maailmansodan koettelemuksista on tositarina vailla vertaa. Selvittyään pommikoneen pakkolaskusta mereen ja ajelehdittuaan puolitoista kuukautta pelastusveneessä Zamperini päätyi japanilaisten sotavangiksi.

Louien vankeutta kesti kaksi vuotta. Epäinhimilliset olot ja leirin komentajan häneen kohdistama sadistinen erityishuomio tekivät henkiinjäämiskamppailusta helvetillisen.

Vankileiridraama oli Hollywood-studioiden hyvin pitkään pallottelema projekti, jonka pääosaan kaavailtiin eräässä vaiheessa Tony Curtisia. Idea oli jotakuinkin kuollut ja kuopattu, kun Angelina Jolie ilmaisi kiinnostuksensa Zamperinin tarinan filmaamiseen.

Murtumaton (2014) kieltämättä tuntuu elokuvalta, joka olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Ei niin, etteivätkö sen sisältö ja sanoma yhä edelleen tekisi vaikutusta. Jolien ja hänen meritoituneen tekijätiiminsä toteutus vain tuntuu vanhanaikaiselta ja ponnettomalta.

Elokuvaa katsoessani mieleen tulvivat muistot mm. sellaisista merkkiteoksista kuten Tulivaunut (Chariots of Fire, 1981) ja Kwai-joen silta (The Bridge Over River Kwai, 1957). Rinnakkaisteoksina ne osoittautuvat ylivertaisiksi.

Reippaasti yli kaksituntinen sotaeepos seuraa ensin Zamperinin kasvua puolirikollisesta pojankoltiaisesta (erinomainen C.J. Valleroy) kirkasotsaiseksi olympia-urheilijaksi (Jack O’Connell). Kohtaus, jossa treenilenkkiä pinkovan pojan tilalle vaihtuu atleettisen komea nuorukainen, on ensimmäinen osoitus siitä, ettei Jolien elokuvaa ainakaan räväkällä omaperäisyydellä ole pilattu.     

Eloonjäämiskamppailut merellä ja vankeudessa eivät nekään löydä persoonallisia piirteitä. Ison veljen suusta kuultavat aforismit ”hetken kärsimyksestä ja elämänmittaisesta kunniasta” latteuttavat tapahtumia entisestään.

Mikään ei oikein tunnu miltään, vaikka kovasti ollaan inhimillisen sietokyvyn äärirajoilla. Bambukepillä vedetään pitkin poikin ja nenä on poskella, mutta sittenkin kokonaisvaikutelma jää sisäsiistiksi, oudon pidätellyksi.             

Murtumaton on sujuva mutta yllätyksetön kuvaus poikkeuksellisesta miehestä, joka sodan jälkeen halusi antaa anteeksi kiduttajilleen. Zamperinin myöhemmistä vaiheista kerrotaan vain lopputeksteissä, mikä saa myös ajattelemaan, miten paljon mielenkiintoisemman elokuvan hänestä olisi voinut saada aikaiseksi.

Jack O’Connell on kiitettävän karismaattinen elokuvan alkujaksossa, mutta sodan silmittömissä kärsimyksissä hänestä ei juuri kahta ilmettä enempää irtoa. Eikä näyttelijästä ole etenkään siksi Kristus-hahmoksi, jollaista Jolie hänestä niin osoittelevasti sommittelee lopun avainkohtauksessa.  

Mielenkiintoiseksi Murtumattoman tekee Zamperinin hämmästyttävä tarina, mielenkiinnottomaksi taas sen kliseinen, innoton toteutus. On todella vaikea uskoa, että elokuvan läpeensä kaavamaisen käsikirjoituksen kimpussa ovat hääränneet mm. Coenin veljesten kaltaiset mestarit.    

Tiedot

Murtumaton

Unbroken

Yhdysvallat 2014

ENSI-ILTA 30.1.2015

OHJAUS Angelina Jolie

KÄSIKIRJOITUS Joel & Ethan Coen, Richard LaGravenese ja William Nicholson –

Laura Hillenbrandin kirjasta

KUVAUS Roger Deakins

LEIKKAUS William Goldenberg, Tim Squyres          

MUSIIKKI Alexander Desplat

PÄÄOSISSA Jack O'Connell, Domhnall Gleeson, Garrett Hedlund, Takamasa Ishihara, Finn Wittrock, Jai Courtney

KESTO 137 min

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

Kommentit (2)

"Meritoituneen"?

"Meritoituneen"?

Meritoitunut

=ansioitunut