Julkaistu: 06.11.2013

Everyday Shakes

Kuva: Vanessa Riki
Arjen äänet sysäävät liikkeeseen Avoimia siirtymiä -ryhmän esityksessä Höyhentämössä.

Kuinka arjen äänet vaikuttavat kehoon? Tämä on kysymys, johon Everyday Shakes -esityksen työryhmä etsii vastauksia. Höyhentämön pienessä salissa koetaan ääniä ja niiden kehollisuutta.

Lumi kuuluu narskuvan jalkojen alla, sitten näyttämölle ja katsomoon laskeutuu hiljaisuus. Joku käy salin ulkopuolella sammuttamassa ilmastoinninkin, ja salillinen ihmisiä kuuntelee hiljaisuutta.

Höyhentämön sali muuttuu umpioksi, jossa kuitenkin kuuluu kadun ääniä. Paikasta ja ajasta erotettuna ei katsoja-kuulija välttämättä kykene paikallistamaan ääniä. Mistä joku kolahdus on nauhoitettu? Ehkä olen sen jossakin kuullut, mutta missä? Esiintyjät onnistuvat tuomaan esiin äänten monimuotoisuutta, vaikka ne aluksi saattavat kuulostaa toinen toistaan seuraavilta identtisiltä kolinoilta. Tärkeässä osassa on hiljaisuus, joka tuntuu kokoavan kaiken yhteen.

Intiimillä näyttämöllä tanssijat Karoliina Ginman ja Minja Mertanen liikkuvat erilaisten äänien ja niiden lomassa tapahtuvien hiljaisten hetkien luomien impulssien mukana. Heidän kehonsa resonoi äänistä kuin tuoli joskus kovaäänisen bassorummun paukkeesta. Persoonalliset tanssijat kokevat tilanteet omanlaisinaan. Yhteistä ovat tunteita välittävät kädet ja sormet, jotka tuntuvat vastaanottavan pienimmänkin värähdyksen.

Työryhmän yhteinen tutkielma

Arjen ääniä tutkivaan työryhmään kuuluvat Ginmanin ja Mertasen lisäksi äänisuunnittelija Aki Päivärinne ja ohjauksesta vastaava Pyry Kääriä. He ovat keväästä alkaen järjestäneet yleisötyöpajoja, joissa on pohdittu arjessa kuuluvien äänien ja hälyn vaikutusta ihmisiin. Niin koreografia kuin esityksessä kuultava äänimaisema on osittain työstetty näissä kaikille avoimissa työpajoissa.

Käsiohjelmassa työryhmä viittaa keholliseen todellisuuteen, johon arjen äänet jättävät jälkensä. Esityksessä ulkopuolisen maailman äänet valtaavat näyttämön suljetun tilan. Äänet kuulostavat kovilta ja yllättäviltä, ja vierailtakin.

Kiinnostavaa on rytmi, jota yllättäen löytyy monesta toistaan seuraavasta kolahduksesta tai jyrinästä. Huomaan koettavani paikallistaa äänimassan, ehkä juuri kuulin työmaalta tulevan kallionräjäytyksen tai sitten se oli nouseva lentokone. Ei ole aikaa jäädä pohtimaan mahdollisia ratkaisuja, sillä ääni tuli ja meni, ja seuraava on jo ärsyttämässä aistejamme.

Tunteiden liikkeet

Vaikka äänet ovat arkipäivästä irrotettuja ja abstrahoituja, liikemateriaali ei paljastu arkiliikkeeksi tai arjesta irrotetuksi. Liike kuvaa tunteita ja äänimaton aiheuttamia väristyksiä kehossa. Ja toisaalta, tanssijat näyttävät, että myös äänen äärellä voi hiljentyä. Monta kertaa he rauhoittuvat paikalleen, ainakin näennäisesti. Silti molempien uskomattoman ilmaisuvoimaiset kädet ja sormet jatkavat ajassa resonointia.

Esitys päättyy todellisuuden kuvaukseen: kiire, häly ja stressi kuljettavat todella monia meistä. Tanssijoiden kehojen kuulee huutavan: pian, hoppu, arki, on, vie. Ja kuitenkin kiva olisi voida leikkiä, vaikkapa leikkiautoilla.

Kun poistun esityksen jälkeen pimeään kaupunkiin, huomaan aistini herkistyneen.

Kuulen raitiovaunun kirskahdukset, ohi ajavan auton nastarenkaiden rapinan, pysäkillä seisovien puheensorinan jotenkin aivan uudella tavalla.

Tiedot

Everyday Shakes

Ensi-ilta 30.10.2013 Höyhentämössä

Esitykset su 10.11. 2013 asti.

Esityskonsepti & toteutus: Avoimia siirtymiä -työryhmä: Karolina Ginman, Pyry Kääriä, Minja Mertanen ja Aki Päivärinne

Koreografia ja esiintyminen: Karolina Ginman ja Minja Mertanen

Dramaturginen ohjaus: Pyry Kääriä

Ääni: Aki Päivärinne

Liput: 22 / 12 €

Everyday Shakes on Avoimia siirtymiä -ohjelman ensimmäinen ensi-ilta Höyhentämössä.

http://www.hoyhentamo.fi/