Julkaistu: 14.02.2013

Rakkaus

Hanekenin käsissä rakkaus ei ole vaaleanpunaista höttöä, vaan antautumista hamaan loppuun saakka.

Rakkauden pääosassa on yhdessä vanheneva pariskunta Anne ja Georges Laurent (Emmanuelle Riva ja Jean-Louis Trintignant). Molemmat ovat tehneet elämäntyönsä musiikinopettajina ja myös heidän tyttärensä Eva (Isabelle Huppert) tekee uraa muusikkona. 

Annen ja Georgesin kaimat olemme tavanneet jo elokuvassa Kätketty (2005). Juliet Binochen ja Daniel Auteuilin hahmot eivät juurikaan muistuta tätä sivistynyttä ja herttaista vanhaa paria, joka kulkee elämänsä ehtoopuolta yhteisymmärryksen ja molemminpuolisen välittämisen, huolehtimisen ilmapiirissä. 

Pariskunnan sopusointuinen elämä kauniissa pariisilaiskodissaan särkyy, kun Anne eräänä päivänä saa sairaskohtauksen ja halvaantuu. Georges lupaa pitää vaimonsa kotona ja palkkaa kotihoitajia tämän avuksi. Lopulta hän jää yksin hoitamaan vaimoaan. Samalla elokuvan pahaenteinen alkukohtaus heittää varjoaan tarinaan. 

Vahvan auteurin varjo luo kerrontaan tiettyjä sävyjä ja ennakko-odotuksia. Ekonomisesti, tarkasti kerrottu tarina on kieltämättä Michael Hanekenin lempein elokuva. Se on myös poikkeuksellisen lämpimin värein kuvattu, vaikka ilman varjoja ei tätäkään tarinaa kerrota. Iäkkään avioparin kiintymys kannattelee uuvuttavaa ja rankkaa hoitosuhdetta pitkään. Rosen tilanteen huonontuessa ja tilanteen pitkittyessä tilanne väistämättä kiristyy. 

Itävaltalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Haneke on jo 25 vuoden ajan ravistellut katsojia teemoillansa. Haneke on auteur, joka tunnetaan hyytävistä tutkielmista, joissa peilataan ihmisen nurjaa puolta. Ohjaajan etäällä pysyttelevissä teoksissa tarkkaillaan kliinisesti ihmisen luonteeseen muun muassa ilmeisen tiukasti kuuluvaa väkivaltaisuutta ja pahuutta sekä satunnaisilta tuntuvien tekojen syitä ja seurauksia. 

Rankkoja teemoja käsittelevät Bennyn video (1992) ja Funny Games (1997) pysäyttävät. Valkoinen nauha (2009) puolestaan on pahuuden kuvauksena vähemmän shokeeraavaan ja alleviivaavaa, mutta ajatuksia herättävä, ”bergmanilaisia” teemoja lainaava johdatus välinpitämättömyyden ja julmuuden maailmaan. 

Rakkaus (Amour) onkin monella tapaa valoisin Hanekenin elokuvista – monen mielestä hänen parhaansa. Omana suosikkinani säilyy edelleen monitasoinen Valkoinen nauha, vaikka piinaava Funny Games pitikin ykköspaikkaa vuosia.  Näitä kokemuksia vasten Rakkaus on melkein liiankin helposti vastaanotettava. Elokuva on kuitenkin monitasoinen kudos motiiveista ja tunteista, jotka sysäävät ihmisen tekoihin. 

Rakkaus on myös erinomaisten näyttelijöiden elokuva. Sekä Emmanuelle Riva (Hiroshima, rakastettuni 1959, Thérèse Desqueyroux 1962) että Jean-Louis Trintignant (Ja Jumala loi... naisen 1956, Mies ja nainen 1966) ovat pitkänlinjan näyttelijöitä. Heidän työskentelyssään on vahvaa läsnäoloa ja antautumista.

Karismaattiselle Huppertille työskentely Hanekenin kanssa on jo ennestään tuttua. Pianonopettajassa (2001) raastavan ja vahvan pääosan tehnyt Huppert on ylistänyt tätä myös näyttelijäohjaajana. 

Huppertin johtama Cannesin elokuvajuhlien juryn palkitsi vuonna 2009 Valkoisen nauhan festivaalin pääpalkinnolla, Kultaisella palmulla. Useiden ehdokkuuksien jälkeen pääpalkinto oli hämmästyttävää kyllä Hanekenille vasta ensimmäinen. Toisen Kultaisen palmun ohjaaja sai viime keväänä kuvauksellaan rakkaudesta. Rakkaus on nyt ehdolla myös Oscareille esimerkiksi ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.

Tiedot

Rakkaus

Ranska/Saksa/Itävalta 2012, 125 min, K12

Ensi-ilta 15.2.2013

Ohjaus: Michael Haneke

Käsikirjoitus: Michael Haneke

Näyttelijät: Jean-Louis Trintingnant, Emmannuelle Riva, Isabelle Huppert

Tuotanto: Stefan Arndt (Berlin), Veit Heiduschka ja Michael Katz (Wien), Margaret Ménégoz (Pariisi)

Tuotannon johto: Michael Katz, Margaret Ménégoz, Uwe Schott

Kuvaus: Darius Khondji

Leikkaus: Nadine Muse, Monika Willi

Roolitus: Kris Portier de Bellair

Päälavastaja: Jean-Vincent Puzos

Lavastus: Susanne Haneke, Sophie Reynaud

Pukusuunnittelu: Catherine Leterrier