Stage – Helsingin teatterifestivaali

Stage – Helsingin teatterifestivaali
Kuvassa: Tiina Weckström, Lauri Tilkanen Kuvaaja: Petri Kovalainen
Ulkomainen ohjelmisto keskittyy dokumenttiteatteriin, ja kotimaisissa esityksissä nähdään nuorten kirjoittajien vahvaa draamaa.

Teatterissa näkyy monella rintamalla vahvasti toden jano, halu selvittää asioita ja välttää metaforia. Nyt halutaan katsoa totuutta silmiin. Vaikka dokumenttiteatteri on näkynyt maailmalla teattereissa jo kauan, ei sen suosio näytä laantuvan.

Korjaamo Teatterin tuottama Stage – Helsingin teatterifestivaali täyttää Helsingin jälleen kauden kiinnostavimmilla teatterihuipuilla. Ohjelmistossa on 56 ulkomaista ja kotimaista esitystä yli kahdeltakymmeneltä eri ryhmältä. Mukana on myös kattava valikoima kotimaisia esityksiä, iltaklubeja ja keskustelutilaisuuksia.

Henkilökohtaisen kautta poliittiseen

Kansainvälinen ohjelmisto rakentuu monipuolisesti dokumentaarisuuden ympärille. Tuottaja Ilona Kyykosken mukaan ohjelmisto tarjoaa dokumentaarisuutta, jota Suomessa ei juuri nähdä. Dokumentaarisuutta venytetään naamioteatterin, nukketeatterin ja jopa 3D-teatterin avulla uudenlaisiin muotoihin.

– Stage-festivaalin tämänvuotinen teema Ääniä – Voices keskittyy yksittäisten ihmisten hyvin henkilökohtaisiin tarinoihin, joiden myötä yhteiskunnallinen tai poliittinen tilanne tulee näkyviin, Kyykoski kertoo.

Hyvä esimerkki dokumentaarisen henkilökohtaisuuden ja poliittisen tilanteen yhdistämisestä on argentiinalaissyntyisen Lola Ariasin (s.1976) ohjaama Melankoliaa ja mielenosoituksia. Arias kertoo oman, maanisdepressiota sairastavan äitinsä tarinan ja tuo sen rinnalle havaintoja nykypäivän vanhusten yksinäisyydestä.

Henkilökohtainen aihe politisoituu kun se nähdään osana suurempaa kokonaisuutta.

– Vanhusten yksinäisyys on vakava ongelma Argentiinassa, ja vanhusten itsemurhat ovat nykyään yleisiä. Buenos Airesissa vanhukset ovat viime aikoina nousseet kapinaan ja pitäneet mielenosoituksia vanhusten heitteillejättöä vastaan.

Etenkin Keski-Euroopassa kovassa nosteessa oleva Arias ei ole aivan tuntematon vieras suomalaisille, sillä hän on vieraillut Rimini Protokoll -ryhmän kanssa Helsingissä ennenkin. Nyt hän kuitenkin nousee ensimmäistä kertaa Suomessa lavalle.

Toisenlaista kulmaa tarjoaa beirutilaisen Rahib Mrouenin yhteistyössä Lina Sanehin kanssa tekemä 33 kierrosta ja jokunen sekunti. Tekijät tarkastelevat teatterin sekä kuva- ja videotaiteen välimaastossa liikkuvassa teoksessaan sitä, millaiset mittasuhteet nuoren libanonilaisen ihmisoikeusaktivistin itsemurha Libanonin nykytilanteessa sai.

– Tässä Kiasma-teatterissa nähtävässä esityksessä ei ole ollenkaan näyttelijöitä.

Näyttelijöiden poissaoloon kiteytyy koko esityksen ydinajatus. Ihmisoikeusaktivisti toivoi, ettei hänen kuolemastaan tehtäisi poliittista, mutta toisin kävi. Ihmisen kuolema ei nykyään tarkoita sitä, että hän katoaisi ihmisten silmistä. Netti, Facebook ja videopätkät monistavat ihmisen elämän, ja virtuaaliminä pysyy hengissä.

Kyykosken mielestä festivaalin ehkä raastavimpia teoksia on irlantilaisen Brokentalkersin esitys Blue Boy, joka kertoo katolisten koululaisten kohtaloista

– Esitys porautuu hyväksikäytettyjen lasten elämään. Siinä on todella vahva tunnelma.

Eri maiden kuumat poliittiset kysymykset ovat Stagen keskiössä. Venäläinen esitys Vasta-aineet on tositarina nuoren opiskelija-anarkistin Timur Kachravan murhasta. Venäjän nykypolitiikan räjähdyspisteet kutoutuvat murhatarinaan. 

Miten lapsen menettäminen vaikuttaa vanhempiin?

Stagen kotimaisessa ohjelmistossa ovat esillä nuoret suomalaiset näytelmäkirjailijat: Jussi Moilan kirjoittama ja Nirvana-ryhmän esittämä Veitset leikkaa ilman on yritys ymmärtää kirjoittamalla omaa pohjoiskarjalalaista sukua ja perhettä. Myös Takomo-teatterin Perheenjäsen kertoo häikäisevän tarkkanäköisesti lähisuhteista, etenkin kipeästä isäsuhteesta.

Tampereen työväen teatterin Ota syliin edustaa Suomessa vähemmän tunnettua, uutta brittidraamaa. Se on nuoren Simon Winnicomben toinen näytelmä, joka sai maailman ensi-iltansa Lontoon Finborough Theatressa vuonna 2008. Esityksen ohjaa kotimaisten draamojen tulkitsijana tunnettu Irene Aho. Aho valitsi näytelmän, koska siinä käsiteltiin hänelle erityisen tärkeää aihetta.

– Pelastuin tsunamista jouluna 2004. En itse menettänyt läheisiäni, mutta näin, miten ihmiset ympärilläni joutuivat kokemaan läheisten kuoleman.

Aho jäi katastrofin jälkeen miettimään, miten vanhemmat voivat selvitä lapsensa kuolemasta. Kun Aho oli selvinnyt tapahtumien aiheuttamasta shokista, hän alkoi etsiä tekstiä, joka puhuttelisi häntä ohjaajana. Simon Winicomben tekstissä lapsensa menettänyt nelikymppinen äiti hakee lohtua naapurin 16-vuotiaasta pojasta. Syntyy erikoislaatuinen rakkaussuhde.

– Aihe puhutteli minua, lukukokemus nosti mieleen muistoja. Muistin ihan kehollisia asioita, joita läheisensä menettäneiden ihmisten suruun kuului.

Aho tiesi intuitiivisesti, että haluaa pääosiin Tiina Weckströmin ja vastikään Teatterikorkeakoulusta valmistuneen Lauri Tilkasen. Koska näytelmässä keski-ikäisen naisen ja nuoren pojan välille syntyy rakkaussuhde, täytyi näyttelijävalinnoissa olla huolellinen. Weckströmistä ja Tilkasesta huokui oikeanlaista energiaa.

Vaikka näytelmä kertoo järkyttävistä asioista, se ei silti ole raskas. Ahoa kiinnostaakin se, miten tragedia tarvitsee komedialliset siivet noustakseen lentoon.

– Olen ohjannut paljon Anna Krogeruksen tekstejä, joissa on samalla tavalla huumoria järkyttävien aiheiden keskellä.

Brittidraama eroaa suomalaisdraamasta ainakin siinä, miten kielellisesti tarkkaa ja puheliasta dialogia se sisältää.

– Näytelmässä jokaisella täyterepliikillä ja pikkusanalla on tärkeä merkitys. Suomalaisessa draamassa ei kielen avulla tehdä niin paljoa. Englannissa kielen avulla voi esimerkiksi erottaa yhteiskuntaluokkia selvemmin kuin Suomessa.

Ota syliin on esitys siitä, miten monella tavalla ihmisen voi ottaa syliin. Surun kokeminen on puhutellut tamperelaisyleisöä. Mutta tärkein palaute tuli eräältä tuntemattomalta rouvalta, joka oli menettänyt pienokaisensa.

– Hän tuli sanomaan, että olimme tavoittaneet täsmällisesti sen tyhjän sylin kokemuksen, joka hänellä oli lapsen kuoleman jälkeen ollut.

Maria Säkö – 09.08.2012