Julkaistu: 02.05.2012

Pirjetta Brander

Pirjetta Brander: Ystävyyden muotokuva, 2012. vesiväri paperille 110 x 160 cm. Kuva: Jussi Tiainen.
Pirjetta Branderin akvarellit ja animaatiot kohtaavat talo-installaatiot.

Taidehallin keväässä esittäytyy jo toinen vahva suomalainen nelikymppinen naistaiteilija. Elina Merenmiehen huikean näyttelyn jälkeen tilan ottaa haltuunsa Pirjetta Brander (s. 1970), jonka unelmana on ollut oma näyttely Taidehallissa aina vuodesta 1995 lähtien. Silloin hänen teoksensa oli esillä Nuorten näyttelyssä tässä samassa tilassa.

Nyt Brander on saanut täyttää koko komean museon, ja samalla pitkäaikainen unelmakin on saanut täyttymyksensä. Branderin näyttely on huolella koottu. Siinä ei ole mitään ylimääräistä. Se rakentuu muutaman vahvan elementin ympärille, luoden selkeän ja intensiivisen tunnelman.

Talolla on ehdottomasti arkkityyppinen merkityksensä Branderin tuotannossa. Taidehallin komeaan ja korkeaan kuvanveistosaliin on pystytetty teos, josta tämä näyttely tilallisesti on saanut alkunsa. Vuonna 2008 valmistunut Kylä on tehty alun perin Ranskaan, ja sen taustana on Emmanuel Carréren romaani Valhe

Myös kaksi muuta teosta rakentuvat taloteeman ympärille. Panic Room, 2003, on ollut myös aiemmin esillä Taidehallissa. Nyt se päättää näyttelyn, pakottaen jokaisen kävijän kulkemaan läpi vihreällä ja punaisella maalatun optisen harhan.

Uusin teos Pahan kukkia, 2012, on nimestään huolimatta mitä kaunein lasimaalauksin koristeltu kasvihuone. Se elää ja hengittää samassa tilassa, jossa on esillä Branderin animaatioita. Nämä animaatiot perustuvat Branderin akvarelleihin, jotka puolestaan täyttävät edellisen tilan.

Itselleni Branderin akvarellit luovat hänen tuotantonsa perustan. Nämä samaan aikaan realistiset ja surrealistiset maalaukset ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka kiusaavat katsomaan. Suuri koko ja kirkkaat värit tekevät teoksista näyttäviä, ne huokuvat olemassaolon voimaa.

Branderin kuvasto rakentuu visuaaliselle näyttävyydelle ja yllätyksellisyydelle, mutta myös arkipäiväisyydelle ja tutulle. Teoksiin ja niiden maailmaan voi samaistua ja niistä voi löytää kiinnekohtia, jotka kuitenkin jo seuraavassa kohtaa nyrjäyttävät maailmaa. Branderin akvarellit ovatkin kuin kertomuksia, tarinoita, joten ei ole ihme, että ne johtivat niin luontevasti animaatioihin.

Tiedot

Pirjetta Brander

Pahan kukkia

Taidehalli

28.4. - 3.6.2012

Nervanderinkatu 3, p. 4542 060

ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la-su 12-17

8 / 5,50 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

www.taidehalli.fi

Samaan aikaan Taidehallin Studiossa: Elina Saloranta: Kaksi huonetta ja keittiö