Rukoilijat

Rukoilijat
Kuva: Marko Mäkinen
Koreografi Alpo Aaltokosken uusi teos tuo yhteisölliseen tilaan intiimin hiljentymisen.

- Rukoileminen tarkoittaa jonkun hyvän asian anomista, pyytämistä. Silloin ihminen toivoo joko itselleen tai toiselle hyvää. Rukoilemiseen liittyy myös tietty epätoivo. Kun mitään muuta keinoa ei ole jäljellä, rukoillaan. Se on dramaattisen epätoivon partaalla olevan viimeinen piste, ei muuta.

Näin pohtii koreografi Alpo Aaltokoski kantaesityksen 24.4.2012 Aleksanterin saavasta teoksestaan Rukoilijat. Teoksen tulkitsevat Leo Kirjonen, Kaisa Launis, Esete Sutinen ja Jukka Tarvainen.

Ryhmäkohtausten lisäksi kullakin tanssijalla on soolo-osuus, kuin oma puheenvuoro. Sen aikana he käyvät liikkeellisesti lausumassa rukouksensa, mutta koreografi ei tiedä, mitä he sanovat, tai kenelle he sanansa suuntaavat.

Aaltokoski kokee rukouksen ihmisen hiljentymisenä. Rukoilija pyrkii ajatuksen voimalla kääntämään ongelmansa parempaan suuntaan.

- Minulle rukous on abstrakti juttu. Tässä teoksessakaan ei laiteta käsiä ristiin, vaan rukous on sisäinen asia.

Samalla teos koostuu vuoropuhelusta yleisön kanssa, yhteisen tilan jakamista. Aaltokosken mielestä kollektiivinen voi olla samaan aikaan intiimi tilanne.

Musiikki innoituksen lähteenä

Teokseen Aaltokoskea on inspiroinut georgialaissyntyisen Giya Kanchelin musiikki. Kancheli (s.1935 Tbilisi), on Neuvostoliiton hajoamisesta alkaen asunut läntisessä Euroopassa, mutta musiikissaan hän etsii hengellistä kotiaan.  Aaltokoski tutustui Kanchelin musiikkiin 1990-luvulla. Siitä lähtien eri kappaleet ovat hautuneet hänen mielessään tansseiksi.

Rukoilijat-teoksen Night prayers for String Quartet ( 1992-1995) on kolmas Kanchelin rukousmusiikki, jota Aaltokoski käyttää. Ensimmäinen oli Morning prayers, johon Aaltokoski koreografioi teoksen Eilisen jälkeen vuonna 2009. Teos oli soolo flamencotanssija Anna Palmiolle. Seuraavana vuonna Aaltokoski käytti Evening prayers -nimistä kappaletta Huominen-teokseensa. Huominen oli juhlateos tanssija Sinikka Gripenbergille, joka juhli sen myötä 70-vuotissyntymäpäiviään. 

Näin muodostuva aamun, illan ja yön rukoustrilogia koostuu itsenäisistä osista, eikä kahta ensimmäistä tällä kertaa nähdä. Aaltokosken tarkoituksena on kuitenkin tuoda kaikki yhdessä näyttämölle kuluvan vuoden lopussa.

Yksi päivä ja yksi yö

Aleksanterin teatterin illassa toisena Aaltokosken teoksena nähdään teos Yksi päivä ja yksi yö. Alun perin vuonna 2005 tanssija Sari Laksolle valmistunut soolo on muokkautunut uudeksi. Nyt teoksen tulkitsee Ahto Koskitalo.

- Halusin vielä tuoda teoksen näyttämölle. Nykyään Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajana työskentelevä Sari Lakso kuitenkin keskittyy muihin töihin, eikä ollut käytettävissä tähän. Siksi otin haasteen vastaan, ja aloin työstää teosta miestanssijan kanssa. Ahto Koskitalo on superhieno tanssija, jonka myötä teos on saanut uuden suunnan.

Teoksen perusrunko tulee Uljas Pulkkisin musiikista.

- Liikkeellisesti teos on monelta osin yhä sama vanha, mutta laatu muuttaa koko teosta, tekee siitä taas kiinnostavan. Koskitalon kanssa suunta löytyi aiempaa enemmän sarjakuvamaisuudesta, ja tanssista tuli miehinen tyyppigalleria.

Alkuperäisen teoksen värikylläisyys sai inspiraationsa taidemaalari Nanna Suden teoksista. Nyt värit eivät enää näy kuvassa, vaan liikkeessä ja koreografiassa.

- Teoksen olemassa oleva koreografia on ruokkinut itse itseään, Koskitalon nyansoitu tapa liikkua luo teoksen värit ja sielunmaiseman.

Sara Nyberg – 12.04.2012