Rehearsal

Rehearsal
Kuva: Lilja Lehmuskallio
Ihan kevyestä tanssiharjoituksesta ei ole kyse Sanna Kekäläisen uudessa Rehearsal-teoksessa.

On aivan tavallista, että tanssitaiteilija Sanna Kekäläisen teokset ovat katsojallekin vaativia, syväluotaavia kokemuksia. Tällä kertaa ainoa vaatimus on jonkinlainen englanninkielen ymmärrys. Koskettavuus syntyy herkistä hahmotelmista ja pienistä eleistä.

Kekäläisen yhdessä tanssija Andrius Katinaksen kanssa esittämä teos tulee katsojaa lähelle ja viiltää. Koreografi on valinnut minimalistisen lähestymistavan. Ihana pianomusiikki soi hiljaa taustalla, luo tunnelmaa ja antaa oloon keveyttä.

Tanssipari odottaa katsojia paljaassa tilassa. Yleisön edessä he laittavat hohtavan valkoisen, valoisan salin kuntoon vähäisin rekvisiitoin. Muutaman kirjoitusta sisältävän A4:n he teippaavat seinälle. Siitä he lukevat tekstiä yhteislukuna, ennen kuin alkavat esittää ajatuksia liikkeenä.

Pienistä hahmotelmista syntyy suuri kokonaisuus

Miehen lyhyt soolo lattialla säväyttää heti. Näinkö oikein, oliko hänellä ruoskanjälkiä selässä? Laiha hän ainakin on. Maha on joko kuopalla tai pullottaa, kuten aliravituilla lapsilla.

"Tarvitsen apua, en tiedä minkälaista", sanoo nainen. "Voisitko kantaa minua hellästi?"

Nämä ovat kuin croquis-piirroksia, nopeita kuvituksia elävästä mallista. Usein piirrokset löytävät sen oleellisen, niin nytkin. Niiden keskeneräisyys kertoo elämän olevan kesken, matkalla johonkin. Samalla ne synnyttävät ajatuksia ja mielikuvia. Lähes jatkuvalla syötöllä katsojan mieleen tulee tapahtumia menneisyydestä, nähtyjä kuvia lehdistä, videopätkiä televisiosta.

Naurahdus vapauttaa tunteita

Kun elämä tuntuu ylivoimaiselta, tanssija menee solmuun. Hankaliin asentoihin vääntyvä mies kääntyilee aina koomisuuteen asti. Satunnainen hullunkurisuus tekee olemuksesta entistä riipaisevamman.

Mies nostaa takaseinältä verhoja ikkunoiden edestä, ja kaukaisuudessa näkyy kirkon torni. Tornia koristaa suuri risti. Mutta viite uskonnollisuuteen on katsojan silmässä, kuten moni ajatus tässä teoksessa. Ikkunasta näkyy myös kimmeltävä meri ja asunnot toisella rannalla. Kun mies avaa ikkunan, se tuo huoneeseen ilmaa, mahdollisuutta hengittää. Ikkuna neljännessä kerroksessa voi myös olla jonkun viimeinen pakokeino. Sekin ajatus ehtii välähtää mielessä, ennen kuin mies tyynesti sulkee ikkunan.

Asiathan ovat hyvin, koska on katto pään päällä. Toden totta, voimme vaikka lukea, esimerkiksi nettiä.

Arjen toimet osana elämän kokonaisuutta

Ehkä jokainen meistä voi siivotessaan olla oman elämänsä kuoleva joutsen. Kekäläisen taito viitata todella hienovaraisesti klassiseen balettiin on onnistunut, hetken väläykset kertovat kaiken. Miehen lintu taas on siipensä telonut kotka. Tai hän voisi olla haavoittunut villieläin. Yhdessä he takertuvat toisiinsa ihmisinä. Tarve läheisyyteen on suuri.

Ihmiset keskustelevat. Kekäläinen ja Katinas onnistuvat luomaan esitykseen kuuluvan juttelunsakin spontaanin oloiseksi. Tämä Rehearsal ei olekaan mikä tahansa harjoitelma, jota yleisö on kutsuttu katsomaan. Tässä harjoitellaan kuolemista. Monia asioita ihminen toistaa elämänsä aikana, useita loputtomiin. Se oma kuolema tulee vain kerran. Mutta kuinka kauan täytyy kunkin omaa taakkaansa kantaa, kuka sen kertoo. Kekäläinen & Companyn salin lattialla Andrius Katinakselle sen kertoo munakello.

Sara Nyberg – 26.04.2012