Haywire

Haywire
Sujuvasti etenevä agenttielokuva on varsin perinteinen toimintaraina, jossa on hieman monimutkaisempi juonenrakentelu.

Steven Soderberghin Haywire esiteltiin peräti Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Tarinan keskushenkilö on CIA:n kovapintainen palkkamurhaaja Mallory Kane, jota esittää stunt-ammattilainen Gina Carano.

Komeaa naisagenttia on viimeisen työtehtävän aikana viilattu linssiin oikein kunnolla, ja nyt hänellä on perässään vastapuolen kätyrit. Kane ryhtyy avaamaan tarinaa Eurooppaan suuntautuneelta työmatkaltaan ”sivulliselle uhrille”. Petosvyyhtiä keritään auki takaumin kunnes tiukka toiminta saavuttaa nykyhetken, jossa Kane pakenee satunnaisen silminnäkijän kanssa jahtaajiaan.

Tarina mutkittelee niin ajassa kuin paikassakin, ja puikkelehtii San Diegon, Barcelonan ja Dublinin kaupunkimaisemissa. Alkupuoliskon kiihkeätempoisten toimintajaksojen jälkeen kerronnan jännite hieman hiipuu, kun Kane ryhtyy penkomaan kaksoisvedätyksen alkulähteitä.

Elokuvan pääosassa nähdään stunt-ammattilainen Gina Carano. Toiminta onkin rehellistä mättöä, sillä Carano on fyysisesti taitava toimintasankari. Tältä sujuu sekä näyttävät taistelukohtaukset että akrobatiaa vaativat liikkeet. Naisen ammattitaito pääsee oikeuksiinsa paitsi toiminnallisissa pakojaksoissa, myös pieteetillä kuvatuissa taistelukohtauksissa.

Taistelulajien taitajana Carano onkin ensimmäinen uskottava naistoimintasankari, mikä on tervetullutta monien hentoranteisten aseiden heiluttajien jälkeen. Naisella ei tosin ole aiempaa näyttelijänkokemusta, mutta se ei Kanen tulkinnassa haittaa. Carano vetää roolihahmonsa viileän tiukalla linjalla liikaa tunteilematta, mikä sopii kerronnan moodiin.

Tarinan loppupuolella Kanen ammattimaista kylmyyttä käännetään piirun inhimillisempään suuntaan ja nainen melkein osoittaa lämpimiä tunteita entiseen kollegaansa (Channing Tatum) kohtaan.

Tuntemattoman päähenkilön rinnalle on nostettu isoja nimiä – ikään kuin varmuuden vuoksi. Ewan McGregor, Michael Douglas ja Antonio Banderas kuuluvat tällä kertaa juonittelijoiden eliittiin. 

Haywire ei kuitenkaan yllä Soderberghin parhaimpien töiden tasolla ja jää jälkeen Ocean’s Eleven -elokuvista, joissa on onnistuneesti yhdistetty toiminnallisuus, yllätyksellisyys ja tyylikkyys. Isojen tuotantojen jälkeen Haywireen jää väistämättä vaisun välityön tuntua. Ihan kaikkia juonensuuntia ei pystytä hyödyntämään, mikä jättää sekavan jälkimaun koko kattaukseen.

Haywiren parasta antia ovatkin Caranon taistelu- ja toimintakohtaukset. Tuntuu, että ohjaaja on nauttinut niiden tekemisestä niin paljon, että muu osa elokuvasta on jäänyt niiden varjoon.

 

Kirsi Raitaranta – 12.04.2012