Julkaistu: 13.03.2012

Tanssiaiset

Kuva: Marko Mäkinen
Naiseuden alkutahteihin heräävä tyttö kaipaisi ympärillä hääräävien aikuisten tukea Kaupunginteatterin näytelmässä Tanssiaiset.

Tyttö huutaa huoneessaan hyytävästi: "Äiti!". Kukaan ei kuitenkaan vastaa. 14 -vuotias Antoinette ei enää koe olevansa lapsi, mutta kaipaisi tukea kasvamiseen. Mieli on hämmentynyt. Hän näkee ympärillään vain itseensä käpertyviä aikuisia naisia, joista ei ole ohjaamaan tyttöä naiseuteen.

Helsingin kaupunginteatterin Tanssiaiset vie katsojat äkkirikastuneen perheen lukaaliin, jossa järjestetään mahtavia tanssiaisia. Vanhempien suureellisissa suunnitelmissa ei ole tilaa tyttärelle, jonka nukkumapaikaksi neuvotaan kotipalatsin liinavaatekaappi. Koreografi Hanna Brotherus on ohjannut liikkeellisen näytelmän, joka pohjautuu Irène Némirovskyn samannimiseen novelliin. 1920-luvulla kirjoitetun tarinan teemat sopivat pisteliäästi myös tähän päivään.

Aikuisen naisen oudot mallit

Tyttö näkee ympärillään vain kummallisia, vinksahtaneita naisia, jotka käyttävät miehiä omiin tarkoituksiinsa. Miehet näyttäytyvät harmahtavina tossukoina ja naistensa palvelijoina.

Antoinette-tytön vanhemmat ovat uusrikkaita pyrkyreitä. Erityisesti äiti ottaa kaiken irti uudesta tilanteesta. Käytöksellään hän opettaa tyttärelleen, että raha tuo onnen. Äiti kokee saavansa uuden, loisteliaan elämän miehensä rahojen tuoman aseman avulla. Hän unohtaa tyttärensä ja kääriytyy itseensä. Myös äidin haaveet ovat problemaattisia ja kasvaminen ihmisenä vaikeaa. Kun tarpeeksi kuorii, äidinkin pinnan alta löytyy pieni tyttö, joka yhä kaipaisi tukea ja turvaa.

Toinen Antoinetten lähellä oleva aikuinen nainen on kotiopettaja ja seuraneiti, nuori ulkomaalainen nainen Miss Betty. Miss Betty kestää perhettä, koska odottaa vain niitä hetkiä, jolloin pääsee nuoren rakastajansa luo. Seksi on ajatuksissa päällimmäisenä. Kolmas esikuva on pianonsoiton opettaja, joka itse mieltää olevansa konserttipianisti. Esiintyvän taiteilijan ura on kuitenkin vain haavekuva, menetetty unelma.

Naisen mallit ovat sekavia ja lohduttomia. Niissä näkyy haaveita kuuluisuudesta, onnen luomista rahan avulla ja seksiä. Aivan kuin ilman niitä nainen ei olisi mitään. Kuulostaa tutulta.

Liike kertoo tunteista

Tarinan toteutuksessa on koskettavat hetkensä, vaikka enemmänkin voisi odottaa. Brotherus osaa panna esiintyjänsä liikkumaan, olivat nämä ammattitanssijoita tai fyysisiä näyttelijöitä. Tunteiden tulkitseminen liikkeellä on kuitenkin vaikeaa. Onneksi tytön roolia esittää tanssija Sofia Hilli, joka elää hahmonsa tuskaa uskottavasti. Hän osaa myös laulaa koskettavasti.

Hiukan löyhän näytelmänalun jälkeen Antoinette-tyttö nähdään makuuhuoneessaan pelkojensa, kysymystensä ja yksinäisyytensä kanssa. Hillin jokainen liike avaa tytön sielua, ja katsojan rintaa puristaa. Kohtaus on kaikilta osin näytelmän hienoin. Lavastuksen suunnitellut Alisha Davidow on rakentanut tytön huoneen huonekaluista hiukan liian pienet. Näin kuva lapsuuden jättävästä nuoresta vahvistuu entisestään.

Viereisessä huoneessa kukkien ympäröimä miss Betty kuhertelee rakastajansa kanssa. Miss Bettyn hiukan karikatyyrista hahmoa tulkitsee hienosti Elsa Saisio. Tanssiduetto yhdessä Antti Timosen kanssa sujuu kuin ammattitanssijalta. Lisäksi Saisio laulaa todella kauniisti Sanna Salmenkallion säveltämää musiikkia.

Mustanpuhuva puvustus

Äidin roolin kokoaminen on ollut Brotherukselle vaikeaa. Leena Rapola äitinä eläytyy, mutta jotakin jää uupumaan. Tanssitaiteilija-ohjaajan ja näyttelijän tekniikat eivät ole tainneet aivan kohdata.

Yksi silmiinpistävä vaje syntyy Davidowin suunnittelemasta puvustuksesta. Koko työryhmä on puettu palvelijoiksi, mikä ei lainkaan tue työväestöstä yläluokkaan siirtyneen perheen maailmaa. Mustavalkoisista tarjoilijoiden asuista poikkeaa vain miss Bettylle mustan mekon täydennykseksi lisätty syntisenpunainen pusero.

Tanssiaisiltana perhettä kohtaa pettymys. Syrjään jätetty tytär kostaa kaikille vääryydet, joiden kohteeksi on mielestään joutunut. Näytelmässä on paljon pohdiskeltavaa ja pureskeltavaa äideistä ja tyttäristä ja kasvamisesta. Toisten huomioonottaminen voisi olla yksi elämän solmuja avaava asia.

Yksinäytöksinen näytelmä on helposti seurattava ja yleisöystävällinen. Toivottavasti moni nuori nainen löytää kaupunginteatterin pienen näyttämön katsomoon ja erityisesti pääsee keskustelemaan näkemästään murrosikää ymmärtävien aikuisten kanssa. Eikä näytelmän teemojen pohdinta tee pahaa äideillekään.

Tiedot

Tanssiaiset

Helsingin kaupunginteatterissa

Ensi-ilta 1.3.2012

Ohjaus ja koreografia: Hanna Brotherus
Musiikki: Sanna Salmenkallio
Lavastus, pukusuunnittelu ja projisoinnit: Alisha Davidow
Valosuunnittelu: William Iles
Äänisuunnittelu: Mauri Siirala ja Sanna Salmenkallio
Dramaturgi: Tove Idström
Romaanin suomennos: Anna-Maija Viitanen
Ohjaajan ja koreografin assistentti: Tuovi Rantanen
Naamiointi: Anne Gorlewski-Leino
Kampaukset: Henri Karjalainen

Rooleissa: Elsa Saisio, Leena Rapola, Antti Timonen, Sofia Hilli, Unto Nuora, Aino Seppo, Pekka Huotari.

www.hkt.fi