Supermarsu pelastaa Itämeren silakat

Supermarsu pelastaa Itämeren silakat
Kuva: Joona Leppänen
Kapsäkki tarttuu ympäristöaiheeseen.

Kapsäkki on tuonut näyttämölleen moni-ilmeisen Supermarsu pelastaa Itämeren silakat -musikaalin. Susanna Haavisto on dramatisoinut ja ohjannut Paula Norosen lastenkirjasta kunnon musikaalin, joka muutamista turhista rönsyistään huolimatta on vetävä.

Värikkyys, mukaansa tempaavat tanssit ja musiikin lohduttava ja herättelevä voima ovat käytössä koko skaalallaan. Supermarsu-musikaalissa mielikuvitus ja tosi yhdistyvät kutkuttavasti, aivan kuten lapsen mielessä.

Supermarsu pelastaa Itämeren silakat on kertomus alakoululaisesta, tomerasta Emiliasta (Lotta Kuusisto) joka elää ihan tavallisen koululaisen arkea murheineen ja iloineen. Eräänä päivänä hänet kuitenkin valitaan henkilöksi, jolle annetaan Supermarsun voimat. Ja kun äidin jääkaappiin ostamat silakat alkavat huutaa apua, löytyy Supermarsun voimille myös käyttöä. Itämeren saastuttamisen on loputtava. Jonkin verran sadussa on yhtäläisyyksiä Elli-Velli-Karamellin tarinaan.

Juha Tikan säveltämässä musiikissa on usein tavoiteltu näyttämötilanteen tunnelmaa ja henkilöhahmon sisintä olemusta. Pidän tällaista musiikin käyttämistä oikein luovana. Laulamaan ei puhjeta ikään kuin tuosta vaan, kuten musikaaleissa usein on tapana. Sen sijaan musiikki joka kerta laajentaa, syventää ja tuo jotain uutta. Vaikeita ja hankalia asioita voidaan musiikin kautta artikuloida puhtaasti ja sensuroimatta. Selkeisiin melodioihin risteytyy eri tyylejä, populaarimusiikista poimitaan vihjeitä.

Miltä nykypäivän homekoulut, luonnonkatastrofit, uusperheet ja teknologian huima edistyminen lapsista oikein näyttävät? Supermarsu suorastaan pursuilee havaintoja nykylasten ja heidän vanhempiensa eroista. Hulvaton on esimerkiksi kohtaus, jossa lapset vierailevat museossa tutustumassa sellaisiin kivikautisiin esineisiin kuin lankapuhelin – ja ahdistuvat siitä, miten vaikeaa heidän vanhemmillaan on lapsuudessa ollut.

Näyttelijät heittäytyvät hahmoihinsa. Kuusisto on energinen keskipiste, mutta kyllä myös höpsö äiti (Veera Railio), cowboy-eleinen rehtori (Paavo Kerosuo) sekä paras ystävä (Antti Korhonen) ovat sopivasti yliampuvia, mutta silti sympaattisen tunnistettavia hahmoja. Sivuhenkilöt tuovat lavalle elämää ja runsautta, muun muassa letkeää kalakuoroa ja isän kirjallisuuspiirin hassahtaneita jäseniä jään kaipaamaan.

Aitoja lapsen havaintoja

Esityksessä tarina etenee polveilevasti ja pikku hiljaa, mutta silti rytmikkäästi. On aikaa keskittyä tarkkailemaan maailmaa.

Vaikka kokonaisuudessa on muutamia hankaluuksia ja junnaavia kohtia, on se silti raikas ja nokkela. Parasta siinä on se, että Emilian havainnot tuntuvat todella aidoilta lapsen havainnoilta. Hänen maailmassaan eroavien ja uutta puolisoa saunajoogasta etsivien vanhempien maailma näyttää koomiselta ja vähän surulliselta.

Emilian elämä on kuitenkin enimmäkseen täynnä voimaa, riemua, vauhtia ja huumoria. Huumorissa onkin jotain harvinaisen osuvaa, kutkuttavaa ja selvänäköistä. Riemukas puvustus sinetöi elämyksen. Lavastuksessa venytellään mittakaavoja ja saadaan lavalle muutamin peruselementein monta vaihtuvaa tilaa. Emilian koti, koulu, isän koti, museo...

Vaikka supermarsuvoimat saanut Emilia on se, joka pelastaa Itämeren, ei esityksen sanoma suinkaan ole se, että se sälyttäisi lasten harteille vastuun maapallon tulevaisuudesta. Päinvastoin. Esitys tavoittaa lapsen logiikan, näyttää, mitä lapsi tekisi, jos saisi päättää maapallon tilasta. Samalla se asettaa lapsen suoraviivaisen idealismin vasten aikuisten kyynisyyttä.

Aikuiset ovat niin kiinnittyneitä omaan elämäänsä, että maailman tilan hahmottaminen on heille hankalaa. Äiti ei miesten perään haikailultaan eikä isä kirjailijahaaveiltaan kykene juuri näkemän oman touhotuksensa ulkopuolelle. Sen sijaan lapsen elämässä ei ole vielä ajattelulle lokeroita ja rajoja.

Olemmeko me aikuiset valmiita toimimaan niin rohkeasti kuin itse lapsina halusimme? Olemmeko pystyneet säilyttämään kykymme unelmoida? Ja lapsille esitys antaa vahvan viestin siitä, että usko omiin päämääriin ja voimiin kantaa. ”Elämässä kaikki on mahdollista, jos vain on rohkea.”

Maria Säkö – 22.03.2012