Julkaistu: 15.03.2012

Salakuljettaja

Panoksena perhe
Kuva: Patti Perret. @2012 Universal Studios
Islantilaismenestyksen Hollywood-versio on haalea ja heppoinen tusinatrilleri.

Baltasar Kormákur, joka näytteli pääosan islantilaiselokuvassa Reykjavik Rotterdam (2008), on mennyt ja ohjannut jenkkiversion samasta käsikirjoituksesta. Kormákur ei ole ensi kertaa ohjaajan pallilla, vaan hänet muistetaan mm. myös Suomessa tunnetun 101 Reykjavikin (2000) tekijänä. Tätä nykyä islantilaistoivo luo uraa Hollywoodissa kuten Salakuljettajasta (Contraband, 2012) voi päätellä.

Jenkkiuran alku ei kummoisia lupaa. Salakuljettaja on heppoinen tusinajännäri, jonka valopilkut ovat vähissä. Jäykästi näyttelevä Mark Wahlberg esittää tarinan keskushenkilöä Chrisiä, entistä mestarisalakuljettajaa, joka on palannut kaidalle tielle vaimonsa (Kate Beckinsale) ja pienten lastensa takia.

Kun Kate-vaimon pikkuveljen (Caleb Landry Jones) omat rahtibisnekset saattavat tämän vakaviin vaikeuksiin häikäilemättömien gangstereiden kanssa, on Chrisin vielä kerran palattava vanhan leipälajinsa pariin. Yksi oikein ajoitettu Panaman-reissu pyyhkäisee Andy-veljen velat pois päiväjärjestyksestä. Ja koska kyse on Hollywood-elokuvasta, niin huumeilla ei ”hyvä rikollinen” voi koskaan suostua nettoamaan. 

Salakuljettaja on kuvaus keikasta, jossa kaikki menee karmealla tavalla pieleen. Kujanjuoksuksi muuttuvan operaation katselemisessa piilee oma mielihyvänsä, sillä yleisö nauttii näennäisen improvisaation seuraamisesta. Ja mokailustahan on aina helppo tykätä.

Kormákurin elokuva kuitenkin venyttää uskottavuuden rajoja liian pitkälle. Juonilogiikan ammottavat aukot saavat kokonaisuuden vuotamaan kuin seula. Salakuljettaja on omituisen suurpiirteinen silloin kun sen ei soisi sitä olevan. Yksityiskohtiin upotaan sen sijaan typerien epäolennaisuuksien hetkillä.

Kormákurin suhteellinen kokemattomuus ohjaajana näkyy eniten juuri näissä kohdissa. ”Vanha kettu” osaisi pyörittää keikkaelokuvan toimintakarusellia sen verran vinhaan, ettei katsoja edes kiinnittäisi huomiota kerronnan ontuviin elementteihin.

Kokemusta olisi kaivattu myös jännityksen tiivistämisessä, onhan kaikessa lopulta kyse kilpajuoksusta aikaa vastaan. Trillerinä Salakuljettaja on valitettavan haalea, eikä edes lupaavaan Panama-episodiin ole saatu ladattua kunnon rytmiä ja napakkuutta.      

Salakuljettaja ei ole liiemmin innostanut edes sen näyttelijöitä. Mark Wahlberg, joka on viime vuosina osoittanut olevansa enemmän elementissään itseironisissa komediarooleissa, on totinen ja vaisu. Kate Beckinsale oireilee Hollywoodin varttuneemmille naisnäyttelijöille varaamasta urapaitsiosta: kotona odottavan vaimon osa on kovin pieni ja passiivinen. Giovanni Ribisin raaka konna on juuri sellainen tatuoitu inhokkitulkinta, joita olemme tottuneet häneltä näkemään – rotannaamainen rutiinipullistelu.    

Tiedot

Salakuljettaja

Contraband

USA/Iso-Britannia/Ranska 2012

ENSI-ILTA 16.3.2012

OHJAUS Baltasar Kormákur

KÄSIKIRJOITUS Aaron Guzikowski – Óskar Jónassonin ja Arnaldur Indriðasonin Reykjavik-Rotterdam -elokuvakäsikirjoituksen pohjalta

TUOTANTO Tim Bevan, Eric Fellner, Mark Wahlberg, Baltasar Kormákur, Stephen Levinson

KUVAUS Barry Ackroyd

LEIKKAUS Elisabet Ronaldsdóttir

MUSIIKKI Clinton Shorter

PÄÄOSISSA:

MARK WAHLBERG – Chris Farraday

KATE BECKINSALE – Kate Farraday

BEN FOSTER – Sebastian Abney

GIOVANNI RIBISI – Tim Briggs

LUKAS HAAS – Danny Raymer

CALEB LANDRY JONES – Andy

DIEGO LUNA – Gonzalo

J.K. SIMMONS – kapteeni

KESTO 109 min