Julkaistu: 22.03.2012

Kuninkaan puhe

Puhevian voittamisesta ja kahden erisäätyisen miehen ystävyydestä kertova esitys on asiassaan pysyvää epookkidraamaa.

Sana karisma tulee Kreikan Kharis-nimisestä jumalhahmosta. Tarinan mukaan hän saattaa antaa vastasyntyneelle lahjoja, kuten kauniin tai komean ulkonäön, miellyttävän käytöksen ja hyvän puhumisen taidon. Näistä muodostuu karisma. David Seidlerin koskettava näytelmä kertoo tilanteesta, jossa korkea-arvoiselta henkilöltä vähän uupuu Khariksen lahjoja, eli hän änkyttää. Seidler kärsi itse tästä vaivasta ja löysi näytelmäänsä varten esikuvan 1900-luvun Englannin hovista. Kuningas Yrjö VI (lempinimeltään  Bertie) änkytti. Kuninkaan puhe on kertomus hänen taistelustaan prinssistä kuninkaaksi, änkyttäenkin. Näytelmä on aiemmin filmatisoitu menestyksekkäästi. Helsingin Kaupunginteatterissa nähtävän Kuninkaan puheen ohjauksesta vastaa Kari Heiskanen.

Carl-Kristian Rundman on komea mies ja monen fanittama näyttelijä. Hienoa, että juuri hänet on saatu päärooliin. Hän tuo olemuksellaan esitykseen sekä arvovaltaa että inhimillisyyttä. Tällaisissa näytelmissä aristokratian vastapainoksi tarvitaan rehevää maanläheisyyttä. Sellaista edustaa oivallisesti lupsakka ja sopivan röyhkeä Pertti Sveholm puheopettajan, Lionel Logen roolissa. Esitys rakentuu pitkälti asetelmalle, jossa ylempiarvoinen joutuu pyytämään alempiarvoiselta jotakin, tässä tapauksessa puheopetusta. Herrojen harjoitellessa ja ottaessa  välillä yhteen syntyy mahdollisuus myös ainutlaatuiselle ystävyydelle. Siinä onkin esityksen perussanoma.

Toisen aspektin muodostaa tarkka kuvaus tuolloisesta historiallisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä henkilöistä. Komeista epookkiasuista vastaa Sari Salmela. Hyväntahtoisena, mutta tiukkana vanhana kuninkaana nähdään Tom Wentzel, Bertien rakastavana ja arvonsa tuntevana vaimona Vuokko Hovatta. Ilkka Forss tulkitsee mainion nenäkkäästi Walesin prinssiä Davidia, joka luopui kruunustaan kuuluisan skandaalin tähden, kun amerikatar Wallis Simpson sotki hovin kuviot. Simpsonia esittää verevästi ja charlestonia tanssien Kirsi Karlenius. Muhkeasta ja komeasti taitetusta käsiohjelmasta löytyy taustatietoja näistä historiallisista henkilöistä.

Antti Mattilan lavastus jakaa laajan näyttämötilan kahteen osioon. Toisen osan näyttämöä kattaa komea puupaneloitu huone, eli Buckinghamin palatsi. Korotettu tila on hieno, mutta samalla kuin akvaario tai vankila. Sinne astelevat myös kiristyvää poliittista tilannetta kuvaavat henkilöt kuten Rauno Ahosen tulkitsema tapain kunnioitusta korostava arkkipiispa Lang, sekä sikareistaan ja sormieleestään kaikkien tuntema W. Churchill. Jälleen nappirooli mainiolla Jari Pehkoselle.

Kuningashuoneen ahdistus jättää tilaa näyttämön toiselle osalle, joka on täysin tyhjä. Siellä kokoonnutaan puheopin harjoituksiin, järjestetään tanssiaisia, tai ollaan kansan parissa. Kontrasti on erittäin voimakas monellakin tavalla. Tyhjä tila tuo vapauden tuntua, mutta samalla katkaisee näyttämökuvan eheyden. Pienemmällä näyttämöllä illuusio olisi saattanut olla toimivampi.

Englannin kuningashuone on tuttu monista muodollisista kommervenkeistään.  Heiskasen ohjauksessa nämä tietyt säännökset ja säätyläisrajat korostuvat välillä varsin hauskasti. Kun tuntemattomana pysytelleen arvovaltaisen puheoppilaan henkilöllisyys paljastuu, tulee tupenrapinat. Eija Vilpas esittää sähäkästi puheopettajan vaimoa, joka tietää säätyjen erot. Heiskanen on ohjauksessaan korostanut mukavasti komiikkaa aina, kun tekstistä sitä löytyy. Tällaisia tilanteita tulee eteen muun muassa puheopettaja Sveholmin etsiessä epätoivoisesti näyttelijäntöitä. Kuuntelutilaisuudet on kuvattu varsin ironisella huumorilla.

Esityksenä Kuninkaan puhe ei anna enempää kuin lupaa. Se keskittyy olennaiseen; kuinka saada lapsuudenaikaisesta kiusaamisesta kärsivä aristokraatti puhumaan selvästi. Esityksen syvintä antia ovatkin Rundmanin ja Sveholmin käymät hauskat, välillä rankat, välillä koskettavat dialogit oppimishetkien parissa. Änkytys saattaa hävitä esimerkiksi fyysisen toiminnan tai äänen korottamisen avulla. Erikoisia harjoitusmetodeja on hauska seurata, etenkin kun tietää, että kumpikin näyttelijä on erinomainen replikoija. Näissä kohden miesten mestarillista irrottelua on ilo seurata. Ilo olisi ollut sitäkin suurempi, jos sitä olisi päässyt seuraamaan lähempää, pienemmällä näyttämöllä.

On kiinnostavaa, että Heiskanen ohjaa toistamiseen opettaja-oppilaslähtöisen draaman. Hyvässä muistissa on nelisen vuoden takaa Kukkaistyttö (My Fair Lady), jossa keskityttiin samaan problematiikkaan. Tässä draaman kuljetuksessa oppilas loihtii oppilaastaan esiin jotakin ja yleisö jää jännittyneenä seuraamaan, mitä oppilaan ja opettajan välillä  sitten tapahtuu. Kuninkaan puheessa tuloksena on hienosti ja miehekkäästi ystävyys. Se riittää toki draaman kaareksi ja katsomisnautinnoksi. Riittääkö se täyttämään katsomot, jää nähtäväksi.

Tiedot

Teatteriarvio: Kuninkaan puhe

SUOMENNOS: Aino Piirola
OHJAUS: Kari Heiskanen

ROOLEISSA:  Rauno Ahonen, Iikka Forss, Vuokko Hovatta, Kirsi Karlenius, Antti Laukkarinen, Fred Negendanck, Jari Pehkonen, Lauri Ranin, Matti Olavi Ranin, Carl-Kristian Rundman, Pia Runnakko, Pertti Sveholm, Eija Vilpas, Tom Wentzel, Laura Tulimaa
LAVASTUS: Antti Mattila
PUVUT: Sari Salmela
VALOSUUNNITTELU Mika Ijäs
ÄÄNISUUNNITTELU:  Eradj Nazimov
NAAMIOINTI: Jutta Kainulainen
KAMPAUKSET: Jaana Nykänen

Pohjoismaiden kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 15.3.2012

Esityksen kesto 2t 10min

Tiedustelut: http://www.hkt.fi