Lokki...ja sisaret

Vanha kunnon Tšehov elää ja voi hyvin. Tästä jälleen todisteena HEO:n (Helsingin evankelinen opisto) piristävä versio venäläisen klassikkokirjailijan tuotannosta. Esitys on toisen vuosikurssin opiskelijoiden opinnäytetyö ja sen on dramatisoinut ja ohjannut Markus Majava. Valtimonteatterin intiimin näyttämötilan täyttävät ikiaikaiset teemat: valtataistelu, rakkaus, mustasukkaisuus ja elämän nälkä.

Majava on dramatisoinut yhteen pääteemoja kahdesta Tšehovin klassikosta, Lokista ja Kolmesta sisaresta. Pääteemana näyttäytyy Lokin intohimodraama ja taiteilijuuden pohdinta. Pienemmässä, mutta teemaa elävöittävässä roolissa on otteita Kolmen sisaren kaukokaipuusta ja rakkauden nälästä. Juonta voi helposti seurata, vaikka ei näytelmiä tuntisikaan. Toisaalta näytelmät tunteville esitys antaa uusia, kiinnostavia näkökulmia.

Tunnelma Valtimonteatterissa ennen esitystä on kodikas. Ohjaaja Majava juttelee leppoisasti yleisön kanssa. Intiimi näyttämötila on lavastettu tyylikkäästi muutamilla asiaankuuluvilla epookkihuonekaluilla. Esitys alkaa tunnelmallisella katkelmalla Kolmesta sisaresta. Masa (Tiia Suonpää) ja Irina (Henrika Laaksonen) unelmoivat muutosta Moskovaan. Sisään purjehtii everstiluutnantti Versinin (Matti Mali), joka tässä dramatisoinnissa edustaakin kirjailija Trigorinia Lokki-näytelmästä. Menestyneen ja itserakkaan kirjailijan hahmo on mainiosti Malilla hallussa ilmeineen ja eleineen. 

Tilanne sähköistyy, kun näyttämölle saapuu intohimoinen nuori taiteilijasielu Konstantin (Ilkka Hämäläinen) ja tämän rakastettu Nina (Aino Lavikainen). Nina unelmoi näyttelijän urasta, ja klassikoksi on muodostunut Lokin kohtaus, jossa Konstantin haluaa esittää seurapiiriyleisölle abstraktin pienoisnäytelmän, jonka hän on Ninalle kirjoittanut. Yleisöön kuuluu ystäviä ja ennen kaikkea Konstantinin äiti Arkadina (Marjukka Mykkänen) yhdessä rakastajansa Trigorinin kanssa. Arkadina on kuuluisa näyttelijätär ja itsetietoinen diiva.

Tšehovin menestys perustuu hänen ajattomaan ihmistuntemukseensa ja kykyynsä rakentaa näyttämölle puhuttelevia ristiriitatilanteina. Niin on tässäkin versioinnissa. Ardinan ja Konstantinin välillä on riipaiseva hyväksytyksi tulemisen taistelu. Konstantin ruinaa turhaan äidiltään empatiaa. Konstantinin ja Trigorinin välillä on valtataistelu kirjailijuudesta. Konstantin rakastaa palavasti Ninaa, joka taas on rakastunut palavasti Trigoriniin. Näin epätoivojen ja intohimojen myrsky onkin valmis.

Pienemmissä, mutta tärkeissä rooleissa nähdään Iiro Panula, Sarah Nikolov ja Annele Mäkelä. Heidän esittämiensä hahmojen kautta täydennetään kuvaa kohtaamattomuudesta, rakkauden kaipuusta ja erilaisesta surun oireilusta, kuten alkoholismista.

Ryhmä pelaa hyvin yhteen. Se on kontaktissa keskenään sekä yleisöön. Epätasaisuuttakin on nähtävissä. Toiset ovat tehneet enemmän näyttämötyötä kuin toiset. Majavan ohjauksessa tämän oivaltaminen näkyy inhimillisenä ymmärryksenä ja lämpönä. Kukin saa oman tärkeän hetkensä. Ryhmästä nousee esiin etenkin Ilkka Hämäläisen ja Aino Lavikaisen työskentely. Heidän kohtauksissaan on aitoa tekemisen paloa ja meininkiä. Teksti on hyvin sisäistetty ja hahmojen kompleksisuus näkyy pieniä nyansseja myöten.  Myös Marjukka Mykkänen on vahva Arkadinan roolissaan.

Jälleen täytyy motkottaa kielenhuollosta ja replikoinnista, joka pari kertaa särähti korvaan; se on mies, ei miäs; se on kuolema, ei kualema; se on vielä, ei viälä. Ei klassikkotekstin puhuminen mitään avaruustiedettä ole. Riittää, että puhuu suomen kieltä huolellisesti ja rauhallisesti. Heitän pallon kielenhuollosta heolaisille.  Toivottavasti siellä otetaan pallosta koppi.

Silti HEO:n tulkinta tuo uudenlaista raikkautta Tšehov-versioihin. Opinnäytetyöksi esityksessä on sekä kunnianhimoa että viihdyttävyyttä. Majava ryhmineen on tehnyt kelpo työtä.