Julkaistu: 23.02.2012

Bravo! 2012

James Blondissa sukelletaan James Bond -elokuvan kulisseihin ja leffatähden komean ulkokuoren taakse. Kuva: Pavel Křivánek
Lasten- ja nuortenteatterifestivaali Bravo! tarjoaa eurooppalaista laatuteatteria pikkurahalla niin taaperoille kuin teineillekin.

Pääkaupunkiseudulla 11.–18.3.2012 järjestettävä lasten- ja nuortenteatterifestivaali Bravo! tuo jälleen kansainvälisiä tuulia Helsingin, Vantaan ja Espoon kulttuuritaloihin.

- Edellistä, vuoden 2010 Bravo!-festivaalia luonnehti vahva visuaalisuus, ja nyt onkin tiedossa hiukan perinteisempää lastenteatteria, kertoo festivaalin tuottaja Maiju Talvisto.

Värikylläistä, poikkitaiteellista ja osallistavaa menoa piisaa silti tälläkin kertaa. Festivaalin pääesiintyjäkaartiin kuuluu viisi kansainvälistä teatteriryhmää, jotka hyödyntävät esityksissään taidemuotoja esineteatterista musikaaliin ja kuvataiteeseen. 

Tuttuun tapaan esitysten kohderyhmät vaihtelevat: yksi esityksistä on tarkoitettu yli 13-vuotiaille, kun taas yhden alaikärajaksi on määritelty 3 kuukautta. Kukkaro ei festivaalin pääohjelmiston lipuista paljon kevene: suoraan kulttuuritaloilta varattavat liput ovat 4–8 euron hintaisia.

Puolimetrinen supersankari

Kokoavaa teemaa festivaalilla ei ole, mutta yhtenä lähtökohtana ohjelmiston suunnittelussa ovat Talviston mukaan olleet supersankarit.
 
- Esityksistä ehdottomasti näyttävin on tsekkiläisen Divadlo Alfa -ryhmän nukketeatteriesitys James Blond, jossa sukelletaan James Bond -elokuvan kulisseihin ja leffatähden komean ulkokuoren taakse.

Tähtikulttia parodioivaan Bond-tarinaan kuuluvat – totta kai – vetävä action ja kauniit tytöt. Lavasteita ja näyttämökuvia ei säästellä, eikä räjähdyksiltäkään vältytä.

- James Blondissa nuket ovat noin puolimetrisiä ja esiintyjäryhmä 14-henkinen, Talvisto kertoo.

- Tällaista nukketeatteria näkee Suomessa harvoin.

James Blondin iltanäytöksiin on vielä jonkin verran lippuja jäljellä.

Perheen pienimmille tarkoitettu taaperoteatteri on varsin suosittua, ja pikkulapsille löytyy valinnanvaraa myös Bravon ohjelmistosta. Sirkusperheen värikkäästä päivästä kertovaa, suomalais-slovenialaista Pää alas–jalat ylös!-esitystä voisi sanoa melkeinpä vauvateatteriksi, sillä sen kohderyhmä ovat 3–36 kuukautta vanhat lapset.

- Tämänikäisten mielenkiintoa pidetään yllä kirkkailla väreillä, hauskoilla äänillä ja runsaalla toistolla, ja lapset pääsevät tietenkin itse osallistumaan esitykseen.

Taaperoille on suunnattu niin ikään teatterin, performanssin, kuvataiteen ja musiikin elementtejä sanattomaksi tarinaksi yhdistelevä Carta Canta – Laulava paperi sekä varta vasten festivaaleja varten tehty Petit Câlin -tanssiteos.

Lapsiraatia kuullaan perjantaina

Pääohjelmiston lisäksi Bravo!-festivaaliin kuuluu runsas kotimainen oheisohjelmisto. 16.–18.3. Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa on auki ”Suomalaisen nukketeatterin näyteikkuna”, johon on koottu taidokkaita nukketeatteriesityksiä eri puolilta maata – ja paljon muuta.

- Stoassa on myös nukkenäyttely, ja lauantaina sekä sunnuntaina järjestetään nukketyöpaja, jossa on mahdollisuus kokeilla oman nuken tekemistä, Talvisto sanoo.

Bravo!-festivaalin puitteissa pääkaupunkiseudun teatterit järjestävät runsaasti lisänäytöksiä omista lasten- ja nuortenteatteriesityksistään. Ohjelmaan kuuluu myös 12.–16.3. klo 18.30–20 Helsingissä Annantalon kirjakahvilassa järjestettävä Bravo!-klubi. Kaikille avoimella ja ilmaisella klubilla pääsee tapaamaan sekä festivaalin ulkomaisia vieraita että kotimaisia lastenteatterin tekijöitä.

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, festivaalilla on menneiden vuosien tapaan lapsiraati, joka koostuu kymmenestä eri-ikäisestä suomalaislapsesta. Raadin jäsenet käyvät katsomassa esityksiä ja antavat niistä omat, persoonalliset ja lahjomattomat arvionsa perjantain 16.3. Bravo!-klubilla, alkaen kello 18.30.

 

Tiedot

Bravo! 2012

Kansainvälinen lasten- ja nuortenteatterifestivaali pääkaupunkiseudulla 11.-18.3.2012

http://www.bravofinland.org/