Säilöttyjä unelmia

Ohjaaja Katja Gauriloff ja tuottaja Joonas Berghäll ovat puristaneet tiiviiseen puolitoistatuntiseen globaalin ruokatuotannon ongelmat. Säilöttyjä unelmia on kiinnostava, koskettava ja hienosti kuvattu elokuva. Sen ainoa heikkous lienee siinä, että teoksessa on menty taiteellisuus edellä eikä hätkähdyttävistä tosiasioista esitellä numerofaktoja tai taulukoita. Lähtökohtiin nähden se kuitenkaan ei ole heikkous.

Säilöttyjä unelmia havahduttaa, sillä se synnyttää kysymyksiä, joihin elokuvantekijät eivät pyri antamaan vastauksia. Kyseessä on keskustelunavaus – nyt viimein kuluttajan on kysyttävä mistä ruoka tulee ja millaisin keinoin se on tuotettu.

Yhden raviolisäilykkeen matka suomalaisen lähimarketin hyllylle on pitkä. Dokumentti starttaa Brasilian malmilouhokselta, jossa maan köyhimmät keräävät kiviä kaivinkoneen kauhaa väistellen. Matka kulkee monen eri tuotantomaan kautta yli 30.000 kilometrin matkan kymmenessä eri maassa.

Tarinan valoisimpia jaksoja ovat vierailut Portugalin tomaattituottajien ja Ukrainan viljantuottajien luona. Jopa tanskalaisella possufarmilla tuntuu olevan lempeä tunnelma. Jyrkempiä sävyjä ruokatuotanto saa Puolan ja Romanian teurastamolinjoilla, joita ei voi kiittää teuraseläinten kohtelusta.

Taustalla vaikuttava myös inhimilliset syyt: ”Huomasin, että mitä lähempänä maata ihmiset työskentelivät, sitä iloisempia ja tyytyväisempiä he olivat. Liukuhihnalla työskennelleet puolestaan olivat onnettomampia,” paljastaa ohjaaja Gauriloff elokuvan taustoista.

Elokuvan aihe puhuttelee, pakottaa ajattelemaan. Ruuan pitkät tuotantoketjut syntyvät kun tavoitellaan halpaa ruokaa. Osa teollisen elintarviketuotannon perustyöstä joko viedään halpatuotantomaihin tai työ hoidetaan vuokraamalla halpaa työvoimaa. EU:n alueella olevissa teurastamoissa työskentelee paljon itäeurooppalaisia, esimerkiksi romanialaisia, ja työt teetetään urakkapalkalla. Keikkatyön takia teurastuksessa on usein kiire, mistä kärsivät ensisijaisesti tuotantolinjalla olevat eläimet.

Elokuvan vahvinta sisältöä ovat sen vahvat kuvat ja ihmisten kertomat henkilökohtaiset, koskettavat tarinat omasta elämästään. Mutta vaikka Säilöttyjä unelmia antaa sijan inhimillisille tarinoille, se ei ota kantaa siihen, miten teollistumisen vaikutuksista ihmisten ja työläisten elämään laajalla mittakaavalla. Nyt keskiössä on pienen ihmisen yksityisesti koskettavat tarinat.

Berghäll muistetaan erinomaisesta dokumenttielokuvasta Miesten vuoro. Samanlainen kuvan ja tarinoiden vuoropuhelu on läsnä myös Gauriloffin työssä. Filmille tallennetut hienot maisemakuvat ja karut kuvat tuotantolinjalta vuorottelevat vaikuttavasti. Elokuvan tunnelma on vakava, mutta aavistuksena joissain tarinoissa on myös nauruja, hyviä hetkiä.

Hienoa ja puhutteleva elokuva on tuoreeltaan valittu Berliinin elokuvajuhlien Culinary Cinema -sarjaan. Sarja nostaa esiin elokuvia, jotka käsittelevät ruokaa, yhteiskuntaa ja ympäristöä koskevia kysymyksiä.