RautarouvaJumalainen Meryl

Mary Louise ”Meryl” Streep (s. 1949) on sukupolvensa ilmiömäisin näyttelijälahjakkuus. Ja se on paljon sanottu, sillä samaan kaartiin kuuluvat mm. Robert De Niro ja Al Pacino. Siinä missä mainitut miestähdet ovat sortuneet aika ajoin jopa suoranaisiin rimanalituksiin, Streepin taso on pysynyt häkellyttävän korkeana kautta linjan.

Keskinkertaiset elokuvat ovat saaneet hänestä aivan verratonta vetoapua. Niin kuin nyt tämä Phyllida ”Mamma Mia” Lloydin ohjaama Thatcher-muotokuva, jonka kyllä katsoo Streepin lumouksen ansiosta sujuvasti loppuun asti. Vasta jälkikäteen tajuaa, miten heikon rakennelman käsikirjoittaja Abi Morgan onkaan saanut aikaiseksi.

Rautarouva alkaa nykyhetkestä. Eläkkeellä oleva vanha rouva Thatcher on livahtanut hoitajiltaan maitokauppaan, minkä aiheuttama hätäännys huvittaa paitsi vanhusta itseään myös hänen huumorintajuista aviomiestään, Denisiä (aina loistava Jim Broadbent). Kaikki olisikin hyvin ilman erästä surullista yksityiskohtaa – rakas siippa on oikeasti jo mennyt manan majoille.  

Shame-elokuvan käsikirjoittaja Abi Morgan lähestyy Margaret Thatcherin tarinaa takaumien kautta. Muotokuva piinkovasta poliitikosta saa dementoituneen kehyksen: vallasta riisuttu ex-pääministeri elää muistoissaan, naukkailee liikaa viskiä ja juttelee kuolleelle miehelleen.

Tältä osin elokuva menee metsään jo heti alkumetreiltä. Suoraviivainen elämäkertarakenne olisi tehnyt kokonaisuudesta paitsi huomattavasti mielenkiintoisemman myös dynaamisemman. Nuoren Margaret Robertsin nousu konservatiivipuolueen parlamenttiedustajaksi ja lopulta puolueen johtoon olisi ansainnut määrätietoisemman toteutuksen. Lloydin lopputulos kutsuu katsojan ainoastaan sekavaan, säälivään tirkistelyyn.   

Ilman Meryl Streepiä Rautarouva olisi täysin turha elokuva. Unohdettava ja yhdentekevä, aiheensa moneen kertaan vesittävä tekele. Streep tekee kuitenkin jälleen sen, mihin vain harvat pystyvät.

Hän nousee vaatimattoman materiaalin yläpuolelle ja kirkastaa yleisölleen elokuvan pääpointin: on kyse paitsi yksilön kiirastulesta vaikeiden ja mahdottomienkin valintojen keskellä myös kiisteltyä naispoliitikkoa jatkuvasti piinanneista kyseenalaistuksista.  

Streep onnistuu uimaan Maggien liiveihin niin tehokkaasti, että elokuvan jälkeen on vaikea muistaa miltä oikea Thatcher näyttää. Näyttelijä hallitsee jokaista kohtaustaan eli jotakuinkin elokuvan joka ikistä kuvaa.

Hänen äänensä, olemuksensa ja eleensä iskostuvat mieleen ennennäkemättömällä voimalla. Jos hänet jätetään ilman naispääosa-Oscaria, on se oikeusmurhan paikka.