Pedon jäljillä

Tukholmalaiskomisario Erik Bäckström (Lassgård) passitetaan Norlantiin selvittämään raakaa murhaa. Bäckströmille matka pohjoiseen tarkoittaa paluuta menneisyyteen, nuoruusvuosien maisemaan.

Norlantilaisessa pikkukylässä nuori tyttö on kadonnut. Hirvijahdin aikana metsätieltä löytyy auto ja verijälkiä, mutta ruumista ei löydy jälkeäkään. Paikallinen poliisi Torsten (Peter Stormare) on jo pidättynyt pitäjän pahamaineisen häirikön, Jari Lipposen (Eero Milonoff). Juttu vaikuttaa selvältä, sillä  Lipposen sormenjäljet löytyvät autosta ja tytön käsilaukku tämän kodista.

Bäckström ei kuitenkaan välittömästi vakuutu asiasta. Vastustuksesta huolimatta hän käynnistää laajamittaiset tutkinnat ja vaatii kaikkien metsästäjien aseet tutkittavaksi. Prosessin edetessä löytyy aikanaan myös pahoin silvottu tytön ruumis.

Bäckström joutuu jo alkumetreillä kohtaamaan menneisyytensä ja kipeät muistot veljen kohtalosta kiusaavat yhä. Torsten on ottanut omakseen veljen perheen, vaimon (Annika Nordin) ja pojan Peterin (Kim Tjernström), joka on ehtinyt jo varttua nuorukaiseksi. Vähitellen ja vastentahtoisesti Bäckström ottaa kontaktia Peteriin. Aluksi hän haluaa vain onkia Peteriltä taustatietoa tapahtumien kulusta.

Pedon jäljillä on jatko-osa Kjell Sundvallin varsin menestyneelle trillerille Metsästäjät (Jägarna, 1996). Nyt 15 vuotta myöhemmin Rolf Lassgårdin esittämä poliisi joutuu kohtaamaan tuolloin tekemänsä valinnat. Pedon jäljillä on kuitenkin täysin itsenäinen teos, eikä sen katsominen tarvitse tuekseen Metsästäjiä. Aikaisemmasta elokuvasta on mukaan leikattu takaumia, jotka selittävät aivan tarpeeksi Bäckströmin traumoja. Ruotsalaistrilleri kääntyykin ennen pitkää kohti melodraamaa, mistä elokuva väistämättä kärsii.

Bäckström onnistuu kuitenkin kaivamaan esiin suljetun kylän synkkiä salaisuuksia. Hän pääseekin pedon jäljille, mutta verkon kiristyessä jännitteet nousevat. Syyllinen on tarkkaan laskelmoiva psykopaatti, joka pitää oman taustajoukkonsa tiukassa järjestyksessä.

Rolf Lassgård on ruotsalaisnäyttelijöiden valiojoukkoa, joka tekee aina taatun laadukkaan roolityön. Lassgård ei kuitenkaan tällä kertaa saa koko karismaansa roolin käyttöön vaan työskentelee ikään kuin puolella teholla, tai rutiinilla. Ruotsin oma Hollywood-tähti Peter Stormare ottaa tilan suvereenisti haltuun ja antautuu moniulotteiseen rooliinsa ilman minkäänlaista epäröintiä. Nuori Kim Tjernström tekee vaikuttavan ja sympaattisen roolin nuorukaisena, joka peittää kipunsa harjaantuneesti.

Eero Milonoff, Juho Milonoff ja Elina Knihtilä kuvittavat suomalaista juoppoporukkaa varsin onnistuneesti. Silti harmittaa. Miksi suomalaisnäyttelijät alvariinsa palkataan ruotsalaistuotantoihin näyttelemään yhteiskunnan pohjasakkaa, finnjäveleitä. Kyllä meidän oivallisista näyttelijöistämme löytyy muutakin valkokangaskarismaa. Vai liekö sitten niin, ettei ruotsalainen kirjallisuus ja elokuva tiedä muunlaisista suomalaisista.

Taustalta löytyy ”rikososaamista”. Kokenut rikoselokuvien käsikirjoittaja Björn Carlström on viime vuosina suoltanut useammankin Van Veeterenin. Wallandereitakin kuvanneen Jallo Faberin kuvaus on kerrassaan ensiluokkaista ja pohjoiset jylhät ja metsäiset maisemat näyttävät kerrassaan upeilta. Monipuolista elokuvamusiikkia tehnyt Johan Söderqvist on puolestaan tehnyt tunnelmaa myös kauhuelokuvaan Ystävät hämärän jälkeen.

Pedon jäljillä on kelpo trilleri, mutta jää viimeaikaisten pohjoismaisten rikoselokuvien jalkoihin. Niin kova on pohjoisen rikoksen noste.