The Immortals

Jumalten ja titaanien taistosta on ehtinyt kulua ikuisuus, kun vallanhimoinen kuningas Hyperionin (Mickey Rourke) alkaa barbaariarmeijoineen teurastaa helleenien kansaa. Hyperion havittelee legendaarista Epiruksen jousta, jolla vapauttaa Tartarus-vuoren uumeniin vangitut titaanit tuhoamaan niin ihmiset kuin Olympos-vuoren jumalat.

Maalaisnuorukainen Theseus (Henry Cavill) osaa käsitellä aseita ja ihmisiä. Isätön poika on saanut oppinsa viisaalta vanhukselta (John Hurt), joka paljastuu ylijumala Zeuksen inkarnaatioksi. Zeus (Luke Evans) näkee Theseuksessa helleenien pelastajan, koska jumalat eivät omien lakiensa mukaan saa puuttua ihmisten kohtaloon.  Oraakkeli Faidran (Freida Pinto) avustamana nuori sankari kasvaa huiman tehtävänsä mittaiseksi.  

Tarsem Singhin uusi elokuva salpaa hengen. Ohjaajan aikaisempaa tuotantoa tuntevat tietävät, mitä edellinen lause tarkoittaa. Tarjolla ei tosiaan ole mitään pientä ja somaa, vaan kaikki valkokankaalle visualisoitu on veret seisauttavaa ja suunnatonta. The Immortals (2011) on myyttinen taistelufantasia sekä tarina- että metatasolla: siinä missä juoni ammentaa antiikin jumaltarustosta kokonaisuuden toteutus tavoittelee yhtä lailla eeppisiä mittasuhteita.

Myönnän, etten ole takavuosina kuulunut Tarsem-faneihin. Aistien yliannostus on ollut omiaan aiheuttamaan enemmän ähkyä kuin ihastusta. The Immortalsissa ohjaajan värikylläisillä detaljeilla briljeeraava konsepti toimii kuitenkin häkellyttävän hienosti: Tarsemin näkemys miekka-ja-sandaali-spektaakkelista on masokistis-hedonistisessa vyörytyksessään juuri niin herkullinen paradoksi kuin miltä se kuulostaa.   

The Immortals on perfektionistin käsialaa. Lopputulokseen ei ole livahtanut yhtään motivoimatonta kohtausta tai merkityksetöntä kuvaa, vaikka viimemainittuja kyllä riittää vaikka muutaman muunkin elokuvan tarpeiksi. Välillä visualisointi ampuu toki yli, mutta sittenkin vain muutamissa kohdin.

Ylettömän veriseksikin seikkailua voi haukkua – tai vaihtoehtoiseksi kehua. Taistelukohtaukset ovat väkivaltansa puolesta jo niin tyyliteltyjä, ettei hidastetusti räjähtäviä pääkalloja jaksaa kauaa kauhistella.     

Mytologian oppitunniksi The Immortals ei sovellu. Tarut menevät sikin sokin sekaisin, mikä on tietenkin ollut myös käsikirjoittajakaksikon selkeä päämäärä. Otetaan siteeksi jotain tuttua ja sepitetään lisää omasta päästä. Ensin ratsastetaan tunnistettavalla ja vasta sitten väännetään nupit kaakkoon.

Mukaan on päässyt myös tukku hyviä näyttelijöitä. Henry Cavill, tuleva Teräsmies, on olemukseltaan ja raameiltaan kelpo valinta rauhallisen oikeamieliseksi Theseukseksi. Shown varastaa silti paholaismaista Hyperionia hyytävästi esittävä Mickey Rourke, jonka valmiiksi rujo olemus ei ole tainnut juuri roolimaskia kaivata. 

Jatkoa pukkaa, se käy ilmi loppukohtauksesta. Ken sen sitten ikinä ohjaakin, saa tekijä isot sandaalit täytettäväkseen. Tarsemin onnistumista tulee varmasti olemaan vaikea imitoida.