Mari Sunna

Mari Sunnan (s.1972) näyttelyn otsikkona on Maladies of Innocence, eli vapaasti suomennettuna Viattomuuden sairaudet. Se viittaa vahvasti siihen sisällölliseen maailmaan, psykologiseen näkökulmaan ja ihmisen esittämisen tapaan, jotka Sunnan maalauksissa ovat niin keskeisiä ja intensiivisiä.

Tämä näyttely tuo esille monipuolisen ja taidokkaan Sunnan, jonka skaala yltää selkeäpiirteisistä tytönpäistä orgaanisiin pyörteisiin, ja kaikkeen siltä väliltä. Muutamissa teoksissa Sunnan ilmaisu saavuttaa henkeäsalpaavan lopputuloksen, jossa kaikki osaset loksahtavat paikalleen ja luovat muodon ja sisällön lähes täydellisen harmonian.

Sunnan teokset tasapainottelevat sisäisen ja ulkoisen rajapinnalla. Välillä voiton vie selkeä muoto, joka ei kuitenkaan pysty pitämään kurissa sisäistä, jonka voima loistaa väreissä ja suurissa silmissä. Joissain teoksissa kaaos on ottanut kokonaan vallan muodostaen orgaanisia francisbaconmaisia hahmoja. Sunnan estetiikka suuntaa selvästi myös Egon Schielen ja Gustav Klimtin ilmaisujen kaltaiseen rujon ja kauniin yhdistelmään. 

Useissa teoksissa kuvattu hahmo on osin jonkin sellaisen peitossa, joka voi vaikuttaa purkaantuvalta vaatteelta tai joka kasvaakin hahmon sisältä sen pinnalle. Osa kuvastosta viittaa myös buddhalaiseen mytologiaan.

Sunnan värimaailma on enimmäkseen hillityn maanläheinen ja tasainen, mutta voimakas punainen tai yllättävä sininen ovat kuitenkin muutamassa teoksessa suurena hallitsevana pintana. Ne sopivat kuvaan kuitenkin hyvin ja antavat kokonaisuudelle tarvittavan piristysruiskeen.

Sunnan hahmot ovat oikeastaan jonkinlaisia arkkityyppejä. Ne eivät ole uhreja - kenties ne ovat selviytyjiä, mutta ehdottomasti sisäisen maailman pyörteiden kantajia. Vaikka ne/he toimivat näyttämönä voimakkaille tunteille ja asioille, ei heidän kasvoistaan (silloin kuin ne näkyvät) tai olemuksestaan voi oikeastaan lukea sen enempää tunnetta kuin tunteettomuuttakaan.