Kaikki vaikuttaa
Tanssia, videoita ja räppiä sekoittavassa Kaikki vaikuttaa -teoksessa kerrotaan vallankäytöstä vahvan liikkeen ja sanan ja järkyttävänkin videon keinoin.
Henkilökohtaisimmillaan vallankäyttö on kiusaamista tai kiusatuksi tulemista koulussa, töissä tai kotona. Arja Tiilin ja Teemu Mäen teoksessa kuullaan tunnustuksellisia kertomuksia tekijöiden kouluajoilta: kuka kiusasi ketä ja miltä se tuntui. Jonkun koulussa oppilaat kiusasivat toisiaan, joskus kiusaajaksi koettiin opettaja tai sitten opettajaa kiusattiin olan takaa. Uhmakas käytös siirtyi iltaisin ulos, kun jotkut voimaintunnossaan kiusasivat jopa poliisia. Globaalin kiusaamisen esimerkiksi koreografi Arja Tiili ja taiteilija Teemu Mäki ottavat Venäjän toimet Tšetšeniassa 1990- ja 2000-luvuilla. Tarkoitus on pohtia, onko kaiken aikaa kyse samasta asiasta, vaikka mittasuhteet kasvavat valtaviksi?
Aluksi Teemu Mäki haastattelee videolla vironvenäläistä naista olosuhteista Virossa. Nainen toteaa, ettei oikein kuulu Viron kansaan, muttei oikein koe olevansa venäläinenkään. Tšetšeniasta kertovasta dokumentista hän ei osaa sanoa juuri mitään.
Sitten alkaa tapahtua. Näyttämö räjähtää neljän tanssijan voimasta. Valta on tässä ja nyt. Raivoisa liike on aggressiivista ja uhkuu voimaa. Heitot, nostot ja tönimiset seuraavat toisiaan. Nämä ihmiset käyttävät valtaansa itseensä ja toisiinsa raivoisasti. Valta omaan kehoon on jokaisen lihaksen virittämistä äärimmilleen. Valta toisen kehoon on lähes väkivaltaa ja liikkeen manipulointia. Helläksi erottuu vain yksittäinen rauhallinen nosto kuin lapsi sylissä, mutta hetki jää sekunnin murtoosaksi, kun meno vain yltyy.
Lähes kaksosilta näyttävät Elina Häyrynen ja Laura Vesterinen ovat viimeiseen asti trimmattuja, voimakkaita naisia, joilla fyysisyyden lisäksi on myös tanssin moninaiset tekniikat hallussa. Vahvan monitaitoisen trion täydentää Ima Iduozee. Ruotsista tullut katutanssija Olle Söderström jää voimassa, lihaksissa ja tekniikoissa muiden jälkeen.
Liikekieli on jännää sekoitusta, nykytanssia maustetaan katutanssin elementeillä ja pehmennetään hassuilla diskoliikkeillä. Nauhalta kuuluu tunnustuksellisia tarinoita kiusaamisesta koulussa ja kadulla. Tulee olo, että joka ikinen, myös yleisössä, tietää ja muistaa jonkun kiusaamistarinan. Toive maailman muuttumisesta kaadetaan Laineen Kasperin räppiin, jossa ihmetellään maailmassa olevan 7 miljardia maahanmuuttajaa, joita kaikkia vihataan.
Sitten tulee faktaa sodista, Suomessa, Irakissa, Venäjällä sotien uhreista. Rahaa palaa sotaan, ihmiset kärsivät, ja silti kuluttajille tarjotaan välkkyviä mainoskuvia, haaveita kimaltelevasta elämästä. Valtaa katsojiin ja merkitystä katsomiskokemukselle on eniten Tšetšenian sodan kärsimyksiä näyttävillä videoilla. Kuolleiden ja kuolevien näyttäminen tuo palan kurkkuun, ja kun kaikki päättyy poispäin kävelevien ihmisten räjäyttämiseen, tekee tosissaan pahaa. Vaikutus on valtava, jopa liian suuri, sillä koko muu esitys menettää merkityksensä. Lopputanssi tuntuu tyhjältä liikkeeltä, mitä alun valtatanssi ei tosiaankaan ollut.