RioPapukaijat sambaa

Ensin tulivat Ice Age -animaatiot, ja nyt alkaa polttaa. Jääkausihitin tekijän Carlos Saldanhan ohjaama ja ideoima Rio (2011) vaihtaa mammutit papukaijoihin ja sambaan. Suuntana on huiman kaunis Etelä-Amerikka.

Rio on tarina trooppisesta papukaijasta nimeltä Blu, joka asuu lumisessa Minnesotassa yhdessä ihmisystävänsä Lindan kanssa. Lentokyvytön Blu arvelee olevansa lajinsa viimeinen, mikä luulo osoittautuu pian vääräksi.

Ystävykset matkaavat Brasiliaan tavoitteenaan saattaa Blu yhteen potentiaalisen papukaijapuolison, Jewelin, kanssa. Kuinka ollakaan, matkaan tulee mutka jos toinenkin, kun kierot salametsästäjät kidnappaavat kaijakaksikon.

Konnilta on päästävä karkuun, mutta miten? Tehtävä ei ole ihan helppo, kun kyseessä on Blun kaltainen kesy ja lentotaidoton siipiveikko. Onneksi mukana on Jewel ja koko joukko uusia, kirjavia kavereita.

Kuten kotimaassaan Yhdysvalloissa, myös meillä elokuva voinee odottaa hulppeaa taloudellista tulosta. Kymmenvuotiaan katsojakuntansa Rio valloittaa nimittäin aivan varmasti – sen verran railakkaasti se panostaa kerrontansa kineettiseen ilotulitukseen.

Blun ja Jewelin pakomatkasta sukeutuu värikäs 3D-seikkailu, joka on audiovisuaalista pikaruokaa nopeaan viihdenälkään. Helposti sulavaa silmäkarkkia, jonka makusteluun ei kovin kummoista kapasiteettia kaivata.

Rio muistuttaa vuoristorata-ajelua – niin hyvässä kuin pahassa. Paikoin se kutittaa kivasti vatsanpohjasta ja maisemat vilisevät vauhtiviivoina silmissä. Mutta siinä onkin sitten kaikki: kun kyyti on ohi, ei sitä viitsi sen suuremmin muistella.

Temaattisella tasolla se lataa lautaselle samaa huttua kuin aikaisemmatkin ”hyväntuuliset” edeltäjänsä: hassunhauskoja eläinhahmoja ja ympäripyöreää ystävyyden ylistystä. Taustalla häämöttävä Rion karnevaalimiljöö on laskelmoidun värikylläinen kulissi, jonka eksotiikasta imetään irti viimeinenkin pisara.

Saldanhan animaatio tavoittelee nonstop-bilemeininkiä, jonka jokainen tuokio on täyteen ammuttu ”musikaalista hubaa ja hauskanpitoa”. Lainausmerkit ovat tarpeen jo siksi, että etenkin elokuvan jälkipuolella yritys alkaa kääntyä itseään vastaan.        

Kuten edellä tuli todetuksi, ensisijainen kohderyhmä tuskin närkästyy Rion sisällöllisestä vaatimattomuudesta. Vanhempi katsoja ei kuitenkaan voi olla vertaamatta uutuutta toiseen tuoreeseen tulokkaaseen, Rangoon (2011), joka osoitti animaation voivan olla muutakin kuin pelkkää varman päälle pelaamista.