Samae Koskinen

Kuuluuko, kuuntelen -levyn kansikuva hämää. Se on mustavalkokuva kaulaliinaan kääriytyneestä Samae Koskisesta viiksissään ja muodikkaassa tukassaan. Kuvan päälle on tuhrittu vahakynällä. Kansi näyttää trendinsä tuntevan marginaalilemmikin muotokuvalta, mutta levy kuulostaa vilpittömältä popmusiikilta.

Hittipotentiaalia Samae Koskinen on väläytellyt ennenkin. Kuuluuko, kuuntelen on jo muusikon kolmas soololevy. Ensimmäinen, Vol. 1, ilmestyi vuonna 2008. Toinen, Elossa, vuotta myöhemmin. Kolmannen levyn valmisteluun ja hiomiseen Koskinen käytti puolitoista vuotta. Kun materiaali oli valmista, itse äänitys ja miksaus veivät alle kaksi kuukautta.

Vaikka Kuuluuko, kuuntelen -levyyn on pistetty aikaa ja vaivaa, ei puurtaminen kuuluu raidoilla. Päinvastoin, kokonaisuus kuulostaa edellisiä pelkistetymmältä ja vaivattomammalta. Siinä mielessä kolmas levy jatkaa Elossa-albumilla alkanutta, helposti lähestyttävien mutta vaikeasti päästä irtoavien pop-kappaleiden linjaa.

Tällä kertaa sanoitukset ovat kuitenkin kokonaan Koskisen omia. Vol. 1:llä teksteistä vastasi joukko runoilijoita, kun taas Elossa-levyllä Koskisella oli sanoittajaparinaan Kauko Röyhkä. Nimekästä apua on toki ollut tarjolla nytkin, sillä Jarkko Martikainen on tuupannut Koskista kirjoittamaan ja tarjonnut neuvojaan.

Jälki on mainiota. Poissa ovat turhat kiekurat ja itsetarkoituksellisen taiteelliset sävyt. Tilalla on suoraviivaisia tekstejä, joista iso osa kertoo kasvamisesta lapsesta aikuiseksi ja aikuisen kaipuusta takaisin lapsuuteen. Teemojen joukossa on viehättävällä tavalla käsiteltyjä pieniä asioita: eväsretki, kesämökki, lapsuusmuistot. Toki rakkaus ja kasvukivut ovat myös läsnä.

Sanoituksista aistii aiempaa enemmän omakohtaisuutta, mutta mistään sisäänpäinlämpiävästä hymistelystä ei ole kyse. Tässä mennään ilon kautta. Levyn avausraita, sinkkuna jo julkaistu ja Radio Helsingin tämän hetken soitetuimpiin kappaleisiin kuuluva En anna periksi näyttää niin sanoituksillaan kuin melodiallaankin piut paut melankoliaan taipuvalle pop-perinteelle. Biisissä on yhtä aikaa sekä raikasta tarttuvuutta että reipasta uhmakkuutta tyyliin ”En oo sellainen, joka antaa periks näinkin helposti. Mä sanon, että antakaa tulla vaan”.

Seuraava kipale, hyväntuulinen Eväsretki tuo kevään rintaan etuajassa. Se myös summaa jotain olennaista koko levyn teksteistä lauseellaan ”jätettiin ironia himaan, ja sarkasmi”.

Myös englanniksi laulavan indie-bändin Sister Flon keulakuvana tunnettu Koskinen ei ole soolourallaankaan lähtenyt pelkistetylle mies ja kitara -linjalle kuin satunnaisilla keikoilla. Levynjulkaisukeikalla Korjaamossa mukana on bändi.

Bändisoitto onkin olennainen osa Kuuluuko, kuuntelen -levyn viehätystä. Kokoonpanot vaihtelevat biisistä toiseen, mutta albumilla kuullaan ainakin Xysmassa soittanutta Olli Nurmista, Liekin riveissä musisoivaa Okke Komulaista, Aavikon ja Circlen Tomi Leppästä sekä I Walk The Linessä rummuttavaa Jussi Kenttämaata.