Julkaistu: 17.03.2011

Kymmenen tikkua laudalla

Kuva: Tuomo Manninen
Koko perheen näytelmä tasapainoilee onnistuneesti realististen perheongelmien, fantasian ja huumorin välimaastossa.

Kesäloma mummolassa perheen kanssa. Mummi on haltioissaan, hössöttää ja kantaa herkkuja eteen. Ei ole läksyjä eikä työtä, perheellä olisi rajattomasti aikaa olla yhdessä. Mutta vaikka ahmisi lettuja ja keksisi leikkejä kuinka ahkerasti, pelko ja huoli kalvavat sisällä. Tämän tästä pitää käydä tarkistamassa, itkeekö äiti, ja yrittää kaikin keinoin houkutella isää ulos vajasta. Isä on ensin tehnyt vajassa salaa töitä ja sitten uppoutunut nikkaroimaan veljelle laivaa, koska ei kuulemma jaksa aina riidellä äidin kanssa. Pitää varoa pahentamasta tilannetta itse ja käyttää kaikki keinot, joilla seuraavan riidan voisi estää;.pitää toivoa ja uskoa, että jostain löytyisi keino muuttaa asioita…

Suunnilleen tällaista on noin kymmenvuotiaan Annan kesälomanvietto Heini Junkkaalan kirjoittamassa ja Minna Nurmelinin ohjaamassa Kymmenen tikkua laudalla -lastennäytelmässä. Näytelmä sai viime vuonna Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon, ja se esitettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2008 tamperelaisessa Ahaa-teatterissa.

Niina Sillanpään raikkaasti ja rakastettavasti esittämällä Annalla on tässä maassa lukemattomia kohtalotovereita: eri-ikäisiä lapsia, joille lomat ovat vuoden kierrossa raskainta aikaa vanhempien keskinäisten ongelmien takia. Silti lapsen perhetraumoja ei tarvitse käydä täikammalla läpi, ennen kuin hänet uskaltaa tuoda katsomaan tätä näytelmää. Vaikka Kymmenen tikkua laudalla kertoo kipeästä aiheesta kaunistelematta ja vanhempien (Heikki Pitkänen ja Mari Lehtonen)toisilleen heittämät kommentit ovat välillä koruttomia aikuisenkin korviin, kyseessä on kuitenkin ensisijaisesti vauhdikas seikkailukertomus, johon sisältyy paljon fantasiaelementtejä ja jossa nokkelaa tilannehuumoria riittää.

Anna hoksaa yllättäen, että isoisän vanhasta puupölkystä vuollut, pihaleikkiin tarkoitetut tikut ovatkin taikatikkuja, joilla voi ohjailla muita perheenjäseniä. Huomattuaan tikkujen taikavoiman Anna tietysti ilahtuu suunnattomasti – niiden avullahan voi saada vaikka isän pois vajasta ja äidin iloiseksi. Mutta sitten 13-vuotiaan isoveljen, Tuukan (kuulokkeet korvilla ja kädet taskuissa hauskasti luimisteleva Eero Järvinen) tikku yhtäkkiä katoaa, ja samoin Tuukka itse.

Olennainen merkitys tarinan juonen, ja ehkä myös sen sanoman, kannalta on sillä, ettei kerronta etene täysin kronologisesti. Tarina aloitetaan takaumalla, ja sen etenemistä hallitsee tarinan ulkopuolinen kertoja, Herra Parenteesi (Olli Ikonen). Tämä salaperäinen herra lupaa auttaa Annaa ratkaisemaan puuttuvan tikun arvoituksen, tietyin ehdoin tietysti.

Tällaiset metatason kerrontaelementit huomioon ottaen näytelmän ikäsuositus – yli 6-vuotiaille – tuntuu varsin alhaiselta eritoten, koska paljon pieniä eleitä ja kuvallista kieltä hyödyntävä näytelmä ei muutenkaan ole aivan helpoimmasta päästä. Ylipäätään tällainen arkisen realismin täydelliseen fantasiaan yhdistävä tarina, jossa lapsen olisi ilman sen suurempaa osoittelua ymmärrettävä jotain myös yhdistelyn takana piilevistä ajatuksista, on ehkä 9–10-vuotiaan tasoa.

Tosin lapsen ymmärrystä on takuulla parempi yli- kuin aliarvioida. Ja toki hyvin tehtyä esitystä voivat niin aikuinen kuin lapsikin katsoa monella tavalla. Pienimpiä katsojia näyttääkin jännittävän ja naurattavan hieman eri kohdissa kuin isompia, eikä ihan kaikkea tarvitse ymmärtää. Hyvin tehtyä on mukava katsoa.  

Ainoa asia, jota itse pidin näytelmässä epäilyttävänä, oli naapurin Kallen hahmo. Tämä yksinäinen, alkoholisoitunut edesmenneen isoisän veli auttaa Annaa yllättäen tarinan lopussa ratkaisevalla tavalla, millä kaiketi on haluttu sanoa, että uhoava puliukko on ihminen siinä missä me muutkin. Mutta miksi ihmeessä jo valmiiksi aggressiivinen ja ulkonäöltään pelottava Kalle laitetaan vielä uhkailemaan puukolla jatkuvasti?

Katri Rentto on luonut pienelle Willensaunan näyttämölle vähäeleisen mutta hyvin toimivan lavastuksen, jonka kanssa pelaavat hienosti yhteen Teemu Nurmelinin kaunis, herkullisen värinen valaistus ja Jyrki Rahkosen hiukan sadunomainen äänisuunnittelu. Aurinkoinen kesäpäivä saadaan silmänräpäyksessä muuttumaan salaperäiseksi hämäräksi vaikkapa Herra Parenteesin tullessa paikalle, tai uhkaavaksi esimerkiksi silloin, kun äidin runsaat kyyneleet ovat vähällä synnyttää vedenpaisumuksen.

Junkkaalan näytelmää voi lämpimästi suositella koko perheelle – yhdessä katsottavaksi.

Tiedot

Kymmenen tikkua laudalla

Suomen Kansallisteatteri

ROOLEISSA Olli Ikonen, Eero Järvinen, Mari Lehtonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Niina Sillanpää

OHJAUS Minna Nurmelin
LAVASTUS Katri Rentto
LAVASTAJAN ASSISTENTTI Jenni Kangasniemi
PUVUT Katri Rentto ja Minna Nurmelin
VALOT Teemu Nurmelin
ÄÄNISUUNNITTELU Jyrki Rahkonen
NAAMIOINTI, PERUUKIT JA KAMPAUKSET Tuire Kerälä

Ensi-ilta oli Willensaunassa 9.3.2011.

Kesto: 1 tunti 10 minuuttia (ei väliaikaa)

www.kansallisteatteri.fi