Häpeämättömät - Shameless

Aiheisiinsa paneutuva Kekäläinen tuo jälleen näyttämölle tarkasti pohditun, otsikkoaan monelta kantilta valottavan teoksen. Hän onnistuu luomaan selväpiirteisen tanssillisen kokonaisuuden, joka pysyy aiheessaan vaikka tonkiikin sitä perin pohjin. Tanssiteosten valtavirrasta poiketen Häpeämättömät antaa katsojille runsaasti ajattelemisen aiheita. Nelihenkinen ryhmä taitaa tanssin ja esiintymisen keskittyneesti, vailla häpeää.  

Tiivis esitys valottaa häpeämättömyyden useita puolia. Kun rakkauden tunne herää, epäilyksen tuntemukset jäävät taka-alalle. Silloin ei mieti, onko toinen tosissaan, vai tuleeko kenties häpeämättömästi hyväksikäytetyksi. Itsensä paljastaminen, myös teatterinäyttämöllä, vaatii häpeän unohtamista.

Mikä voisikaan olla aikuisen elämän puhtain häpeämättömyyden ilmentymä, kuin Suomi-filmien viaton Elovena-tyttö. Muodoltaan aikuinen, miesten mielissä haluttava, mutta itse huomiostaan täydellisen tietämätön. Elokuvien kuvan herättää henkiin Hanna Ahti hienossa soolossaan, jossa nuoren neitosen tukena tanssii peräti kaksi miestä kuin kaunottaren hyppyalustana.

Nuorta naista myös pompotetaan. Kun Kekäläiselle tai häntä tukeville miehille tulee hätä, he eivät aikaile huutaessaan neitosta paikalle kuin palvelijaa. Toisten käskytettäväksi joutuminen on nuoren kauniin naisen kohtalo varmasti usein.

Häpeämättömänä omassa kehossa

Häpeämättömyyden häpeällisin ilmentymä olisi varmaankin murha, totaalinen kajoaminen toisen ruumiiseen. Kissantappovideon on toinen taiteilija tehnyt, eikä Kekäläisen pohtiva ote onneksi vaadi niin karmaisemiin tekoihin ryhtymistä. Koreografi onnistuu kuitenkin haastamaan katsojan ajatukset laukkaamaan esitystä pidemmälle. Hän itse pohtii taiteilijaa, joka loi päättymättömästi kuvia itsemurhaan kuolleesta partneristaan.

Kekäläisen oma ote on elämää nähneen naisen häpeämättömyys. Nuoruuden viattomuus on mennyt ja pahimmat hormonimyrskyt koettu, ja elämän raadollisuus syntymästä kuolemaan todellisuutta. Naisen häpeä ja häpeämättömyys omassa ruumiissa, niitä Kekäläinen tuntuu itselleen ja toisille selvittävän esitysten jatkumossaan. Vaikeita asioita sanallistaa, ja puhetta teoksessa onkin vähemmän, kuin Kekäläisen teoksissa on totuttu kuulemaan.  Liikemateriaali toistaa Kekäläisen ekspressiivistä, antautuvaa kädenjälkeä.

Miehinen uho

Andrius Katinas ja Panu Varstala tuovat teokseen miesnäkökulmaa. Aluksi he tuntuvat olevan eläviä lavasteita aina teoksissaan vahvasti esiintyvälle Kekäläiselle, mutta erityisesti duetoissaan he pääsevät pääosaan. He ovat kuin Isontalon Antti ja Rannanjärvi keskinäisessä kisailussaan, joka kuitenkin päättyy kiihkeään suudelmaan. Myös miehet ovat viattomia herkissä lauluissaan ja ihastumisissaan.

Kekäläinen on onnistunut kokoamaan vahvan ryhmän ympärilleen ja luomaan tanssijoittensa ja assistentti Lilja Lehmuskallion kanssa vaikuttavan esityksen. Yleisön ei tarvitse kokea myötähäpeää, vaikka koreografi lopuksi heittääkin häpeämättömyyden pesuveteen ja sitä hiljaa kyselee.