Talvisirkus Tuike
Iloinen talvisirkus ottaa tällä kertaa myös kantaa työn täyttämään elämän ilottomuuteen. Romuhovin väki asuu tyhjässä teollisuushallissa jokaisesta päivästä iloiten, kun paikalle tulee tuikkeen elämästään menettänyt pariskunta läppäreineen. Pariskunta tekee tiukkoja laskelmia ja päättää ostaa koko hallin itselleen. Intoa he saavat, kun huomaavat hallissa asuvan kumman kansan: sillähän voi tehdä rahaa!
Vuodesta 1994 esitetty vuosittainen, vaihtuva ja aina uusi talvisirkus on saanut aikaisempaa selkeämmän tarinan kerrottavakseen. Käsikirjoituksen on tehnyt Pirjo Toikka, ohjaus taas on Motelli Skronklessa näytelleen ja musisoineen Hannu Raatikaisen. Tarinaa vievät eteenpäin näyttelevät, tanssivat ja sirkustelevat hahmot Maria Romunovan eli näyttelijä Kirsti Valveen johdolla. Petteri Rajantin leppoisat laulut ja Kaapelitehtaan kaikuja hyväksi käyttävä äänimaailma tukevat menoa sopivasti.
Teollisuushallin kahdeksan asukasta täyttää ankeahkon hallin väreillä ja vipellyksillä, ja persoonallisiin hahmoihin on helppo ihastua. Aikuisen silmään tarttui hellyttävästi näytelty Poika, josta nuorallatanssija Kimmo Hietanen teki maailmaa suurin silmin ihailevan ja letkujaloin kulkevan suloisen otuksen. Alle kouluikäinen piti eniten äidillisestä Maria Romunovasta, joka ei suinkaan voinut olla yli satavuotias, vaikka tarinassa niin sanottiinkin. Mahtavin taas oli Ramonan eli espanjalaisen Marilén Ribot Estelrichin ilma-akrobatia Kaapelitehtaan pannuhallin korkeuksissa.
Ilotonta virkamiespariskuntaa esittävät espanjalainen Celso Pereira ja italialainen Francesca Lissia, jotka voittivat viime vuoden Winter Circus Helsinki – palkinnon Sol y Circo –festivaalilla Saksassa. Festivaalipalkintoon sisältyy kiinnitys seuraavan vuoden talvisirkukseen, niinpä pariakrobaatit heittelevät toisiaan tällä kertaa meidän iloksemme.
Pariakrobatiaa muun temppuilun ohessa tekivät myös espanjalainen Segi Parés Agea ja ruotsalainen Peter Åberg, tarinassa tohtorit Kivi ja Albi. Matleena Laine esitti Amorin sijaista korkealla kaksitankoisella trapetsillaan. Kahdeksas hallin asukas, hämähäkki eli yhdysvaltalainen Terry Crane, ilahdutti yleisöä ja säikytteli virkamiespariskuntaa hämähäkkimäisellä menollaan lattialla ja köysillä.
Mukana on monta uutta tekijää, ohjaajan ja dramaturgin lisäksi lavastus on elokuun alussa taiteilijaprofessoriksi nimitetyn Reija Hirvikosken. Valaistuksesta vastaa Max Wikström. Taidokkaat, värikkäät puvut ovat jälleen Kirsi Mannisen suunnittelemat.
Ja kuten arvata saattaa, Maria Romunovan johtama romuhallin outo väki voittaa lopulta virkamiesmäisen pariskunnan puolelleen ja iloinen joulunvietto voi alkaa.
