Julie & JuliaBon Appétit!

Aina silloin tällöin tulee vastaan elokuva, joka saa sielun soimaan ilosta. Nora Ephronin ohjaama ja valkokankaalle sovittama Julie & Julia (2009) on juuri tällainen ihmeellinen elämys.

Herkuttelunsa vakavasti ottavat gourmandit eivät voi kulkea kulinaristista polkuaan törmäämättä jossain elämänsä vaiheessa Julia Childiin. Ensimmäisiin suosittuihin tv-kokkeihin lukeutunut Julia Child oli mittojaan myöten elämää suurempi hahmo. Kaliforniassa kasvanutta mutta Ranskasta intohimon ruokaan löytänyttä mestarikokkia on kiittäminen ranskalaisen keittotaidon maihinnoususta myös angloamerikkalaisen keittiökulttuurin lemmikiksi.

Julia Child on vuosikymmenien ajan inspiroinut lukemattomia ruoanlaiton ammattilaisia ja amatöörejä. Yksi heistä on Julie Powell, joka ikään kuin keksi itsensä uudelleen Childin esimerkin innoittamana. New Yorkin Queensissa, pizzerian yläkerrassa miehensä kanssa asunut Powell ryhtyi pitämään blogia itselleen heittämästään huikeasta haasteesta. Hän päätti kokata kaikki Julia Childin Mastering the Art of French Cooking -kirjan 524 reseptiä yhden vuoden aikana.

Nora Ephron on tarttunut Julie Powellin projektin lopputulokseen – bestselleriin, joka tekee selkoa paitsi kirjailijan monivaiheisesta ruokaprojektista myös Julia Childin tärkeistä vuosista Pariisissa ja sen kuuluisassa Cordon Bleu -kokkikoulussa.

Ephron kuljettaa rinnakkain kahta tarinalinjaa. Ensimmäisessä ollaan toisen maailmansodan jälkeisessä Ranskassa, toisessa terrori-iskusta toipuvassa, vuoden 2002 New Yorkissa. Julia (Meryl Streep) ja Paul Child (Stanley Tucci) muuttavat Pariisiin miehen lähetystötyön myötä. Isokokoinen, iloinen ja elämänmyönteinen Julia rakastuu välittömästi Ranskaan, ranskalaisiin ja suurenmoiseen, paikalliseen ruokaan.

Julien (Amy Adams) mielikuvissa kokki-Juliasta kasvaa hyvä haltiatar, jonka resepteistä pursuava joie de vivre kirkastaa masentuneen nuoren naisen arjen. Ruoanlaiton suoma lohdutus on ihmeellinen asia, tietää Julie. Eikä voita voi koskaan olla liikaa.

Varoituksen sana saattaa olla paikallaan: tätä elokuvaa ei pidä mennä katsomaan tyhjin vatsoin! Tai ainakin elokuvan jälkeen on syytä mennä nauttimaan monta ihanaa ruokalajia käsittävä maistelumenyy tai vähintään perusteellinen illallinen, tietenkin ranskalainen sellainen.

Ephron ei uppoudu elokuvassaan niinkään ruoanlaiton tekniikoihin, vaan hän keskittyy kokonaisprosessin hartaaseen kolminaisuuteen (raaka-aineet – valmistus – nauttiminen). Julie & Julia on minuutti minuutilta yhä suurenmoisemmaksi yltyvä gastronomisten nautintojen ja ehtymättömän elämänjanon sinfonia.

Se on sitä myös rehevän kuvallisen ilmaisunsa tasolla: Childien Ranska-idylli on toki vertaansa vailla, mutta on ihastuttavaa huomata, miten Stephen Goldblattin kamera taikoo ihmeitä myös queensilaisen talonröttelön katolle. Tarvitaan vain hyvää ruokaa, viiniä ja joukko rakkaita ystäviä – ja voilà!

Amy Adams ja Meryl Streep, jotka näyttelivät yhdessä palkitussa Doubt – Epäilyksessä (Doubt, 2008), ovat hurmaavia avainrooleissa. Hiirulaismainen Adams puhkeaa kiihkeään kukintoon oppiäitiään kanavoivana Julie Powellina, jonka arjen olosuhteet eivät aina suinkaan tapaile ranskalaisen keittiön sulosointuja.

Meryl Streep – voi hyvänen aika – voiko kukaan koskaan olla yhtä loistelias kuin hän? Vaikka Powellin elämä tarjoaa tarinalle sen tärkeän ankkurin, ei Streepin barokkiseen ja hilpeään Julia Child -seikkailuun voi olla rakastumatta päätä pahkaa.

Outi Heiskanen – 30.09.2009