Jäniksen vuosiEläimellistä menoa

Teatteri Naamio&Höyhen on tarttunut Arto Paasilinnan mainioon tekstiin, jossa mies ystävystyy jäniksen kanssa.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi julkaistiin vuonna 1976. Tarina miehestä, joka haluaa karata työn ja ihmissuhteiden oravanpyörästä ja jättää taakseen järjestäytyneen yhteiskunnan, ei kuitenkaan ole koskaan ollut ajankohtaisempi kuin juuri nyt. Kun loppuun palamisesta on tulossa uusi kansansairaus, paluu luonnonmukaisempaan elämään kangastelee monen mielessä.

Paasilinnan tarinassa toimittaja Kaarlo Vatanen törmää jänikseen ollessaan palaamassa autolla työmatkalta kotiin Helsinkiin. Vatanen säntää metsään haavoittuneen jäniksen poikasen perään ja huomaa, ettei enää haluakaan palata takaisin autolleen. Tästä alkaa Vatasen ja jäniksen matka, josta muodostuu varsinainen odysseia halki Suomen. Taakse jäävät niin työtoverit ja pomo kuin vaimo ja koti. Vatanen lähtee metsään etsimään yksinkertaisempaa olemassaoloa ja kosketusta kadonneeseen itseensä.

Paluu luontoon on vanha teema, mutta Jäniksen vuodessa se saa fantastisen, lähes surrealistisen käsittelyn. Luonto näyttäytyy ylimaallisena onnelana, kadotettuna Paratiisina, joka löytyy uudelleen. Mansikoita ja muita virvokkeita on suorastaan tyrkyllä Vatasen nautittavaksi. Linnut livertävät ja aurinko paistaa. Vatasen oppaana tässä ihmemaassa toimii jänis, joka on näytelmässä oma puhuva ja ajatteleva persoonansa.

Jäniksen hahmo on näytelmän ydin ja samalla sen keskeinen arvoitus. Yhtäältä se edustaa näytelmässä luontoa, toisaalta se ei edes pyri esiintymään minään "aitona" – jäniksen fiktiivisyyttä nimenomaan korostetaan näytelmän alussa. Käytännössä jänis on erikoinen yhdistelmä eläintä, tätiä ja lasta. Se on ärsyttävyyteen asti ylivilkas ja näsäviisas, mutta toisaalta myös suojattomuudessaan hellyttävä. Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, miten se juuri tällaisena onnistuu kuin onnistuukin luomaan vaikutelman luonnosta, ja synnyttämään vahvan mielikuvan siitä maailmasta, johon Vatanen yksinään vetäytyy.

SURREALISMIA JA PSYKEDELIAA
Naamio&Höyhenen tulkinnassa Jäniksen vuosi on voimakkaan surrealistinen ja suorastaan psykedeelinen matkakertomus, joka muistuttaa unta. Aina puhuvasta jäniksestä alkaen kaikki hahmot ovat jollain lailla kummallisia, vääristyneitä ja liioiteltuja. Vatasen oman tavanomaisuuden rinnalla tämä vielä korostuu. Eläinlääkärin vastaanotto muuttuu kidutuskammioksi, nimismiehen mökiltä löytyy valtavan suuripäinen mies, jolla on pakkomielle Kekkosen alapään mitoista, korppi puhuu kännykkään, jumala opastaa Vatasta kukkien etsinnässä ja niin edelleen.

Kaikkien näiden episodien funktio ei ole yhtä selvä, ja välillä tuntuu että näytelmä viipyilee turhaan sivuraiteilla. Toisaalta lopussa kaikki palaset tuntuvat löytävän paikkansa unenomaisessa kokonaisuudessa. Vatanen on anarkisti, joka ei missään vaiheessa edes suunnittele sovintoa sen maailman kanssa, josta on lähtenyt. Lopullinen yhteentörmäys, tai oikeastaan lopullinen irtiotto, on väistämätön.

Näytelmää siivittää hauska ja iskevä dialogi, jota on paikoin hieman päivitetty. Myös näyttelijäsuoritukset ovat mainioita. Anna Ranta jäniksenä ja Jani Honkaselkä Vatasena tekevät molemmat loistoroolit ja heidän keskinäinen kemiansa toimii saumattomasti. Anssi Hyvönen ja Sani Lounakari rakentavat lukuisista sivurooleistaan toinen toistaan herkullisempia hahmoja.

Lavastus on sopivan yksinkertainen ja kevyt. Muutamalla yksinkertaisella elementillä ja onnistuneilla äänimaisemilla rakennetaan voimakkaita mielikuvia. Luonto Vatasen ja jäniksen ympärillä tuntuu todelliselta.

Jäniksen vuosi on onnistuneella tavalla nimenomaan mielen matka, ja Smedsin näyttämösovitus toimii erinomaisesti. Ajatuksia herättävä ja miellyttävästi stimuloiva näytelmä.

Marjo Lemponen – 01.06.2006