Julkaistu: 01.09.2003

Helmiä ja sikoja

Sydämeni osuman sai

Kun ohjaaja Perttu Lepän ensimmäinen kokoillan elokuva Pitkä kuuma kesä sai ensi-iltansa vuonna 1999, koettiin leffateattereissa suomalaisittain harvinaisia hetkiä - yleisö kuin yleisö oli täysin myyty vilpittömän hauskan teinikomedian edessä. Kalle Päätalo -nimisen kellaribändin matka Joensuusta Helsingin Tavastialle oli hervottoman rakastettava nuorisoelokuva, jolla ohjaaja Leppä lunasti itseensä kohdistuneet odotukset. Toiveet olivat korkealla, sillä tekijä oli tuolloin ennättänyt olla jo peräti kahdesti ehdolla parhaan ulkomaisen opiskelijaelokuvan (Karavaani vuonna 1993, Yksi-Yksi vuonna 1990) Oscarin saajaksi.

Täksi syksyksi on valmistunut 39-vuotiaan Lepän toinen kokopitkä HELMIÄ JA SIKOJA. Kaikin puolin kiittävän vastaanoton saanut Pitkä kuuma kesä oli 90-luvun menestynein kotimainen nuorisoleffa, mikä lienee lisännyt työryhmän onnistumispaineita. Lopputulokseen ei silti ole rypistelty rystyset valkoisina, sillä se, mitä Helmistä ja sioista jää käteen, kestää kyllä kriittisen tarkastelun. Helmiä ja sikoja on kerrassaan muhkean mainio juttu!

Helmiä ja sikoja -komediaa ei voi olla vertailematta edeltäjäänsä, sillä elokuvan pääosajengi on suurimmaksi osaksi tuttua jo Pitkän kuuman kesän ajoilta. Unto Helon, Timo Lavikaisen ja Jimi Pääkallon seuraan liittyvät teatterikoululaiset Mikko Leppilampi ja Laura Birn sekä lapsirooliin koekuvauksien kautta löydetty joensuulaistyttö Amanda Pilke. "Taustatukea" tarjoavat sellaiset kotimaiset kärkinimet kuten Pekka Valkeejärvi, Outi Mäenpää, Antti Reini sekä Antti Virmavirta.

Hirvosen veljessarja Läde (Leppilampi), Timo (Helo), Ruho (Lavikainen) ja Poju (Pääkallo) kaupittelevat isäukkonsa (Valkeejärvi) kanssa pimeää viinaa ja katselevat tv:stä saksalaisia poliisisarjoja. Täyden viinakuorman valuttua onnettomasti ojanpohjalle keksii faija keikata paikallisen alkon tappioiden peittämiseksi. Hämärähomma ajaa kuitenkin karille isukin innostuessa kesken kaiken maistelemaan pitkäripaisen tuotteita. Pian heilahtaa ukolle häkki ja pojat jäävät puille paljaille. Alamaailman velkojilta, Sialta (Virmavirta) ja Limpulta (Tomi Salmela), ei heru ymmärrystä. Kundien on kaivettava kuvettaan tai muuten isälle käy huonosti.

Hyvät neuvot ovat pian kalliit, eikä veljesten tilannetta helpota yhtään poikien luokse muuttava siskopuoli, pikkuinen Saara (Pilke). Kohottaakseen huushollin yhteishenkeä vastuuntuntoinen Läde järjestää tervetuliais- ja karaokebileet koko poppoolle. Karaoke paljastaa kuin paljastaakin pikkusiskon vahvuuden: Saaralla on upea lauluääni. Jos systeri osallistuisi tenavatähtikilpailuun ja vieläpä voittaisi sen, saattaisi koko perhe isää myöten päästä pinteestä.

Veljessarjan omintakeinen esiintymisopetus ei onnistu opastamaan ujoa Saaraa. Läde päättää pyytää apuun entistä laulajatyttöä, Lauraa (Birn), jonka karaoketulkinnat sulostuttavat paikallisen kapakan körmyjä. Lauran avustuksella Saara alkaa pikkuhiljaa päästä esiintymispelostaan. Onpa yllättävällä naisseuralla vaikutuksensa myös Hirvosen meluisaan mieskööriin.

Helmiä ja sikoja on elokuva, jota on helppo suositella kenelle tahansa. Se uskoo ystävyyteen, rakkauteen ja yhteistoimintaan, ja sen suuri sympaattinen sydän sykkii kaikenkarvaisille ja -kokoisille kumppaneille. Vilpitöntä vetovoimaa on myös elokuvan musiikissa, jolle annetaan rutkasti aikaa - hetkittäin jopa tarinan kuljettamisen kustannuksella. Pauli Hanhiniemen suomentamat versiot Something's Gotten Hold Of My Heart -slovariklassikosta sekä Free Your Mind -hitistä toimivat pettämättömästi kuten myös yhä uudelleen kuultava melankolinen Rakkauden haudalla.

Helmiä ja sikoja villitsi yleisön vastikään päättyneen Espoo Cinén avajaiselokuvana. Tunnelma oli katossa heti alkumetreiltä lähtien, mikä pisti entistä kiivaammin miettimään, mistä moisessa huumassa voi olla kyse. Vastaus piilee Perttu Lepän erinomaisessa henkilöohjauksessa. Helmiä ja sikoja on nuorten näyttelijöidensä näköinen ja kokoinen elokuva; perusteellisesti harjoiteltu yhteistyön hedelmä, jonka parissa kaikilla on silminnähden ollut hauskaa. Se näkyy elokuvan jokaisesta hetkestä. Elokuvan dialogi on osutettu elävien hahmojen suuhun sopivaksi. Se, mikä on kuulostanut hyvältä, on saanut jäädä, muu on raakattu pois. Väkinäisyyttä on vältelty viimeiseen saakka.

Onko Helmiä ja sikoja sitten parempi elokuva kuin Pitkä kuuma kesä? Samanlainen elokuva se ainakin on - samankaltaiseen kollihuumoriin ja kepposteluun nojaava namupala. Tarinansa puolesta Helmiä ja sikoja on edeltäjäänsä selkeästi satumaisempi, enemmän fantasiaa kuin mahdollista todellisuutta. Eipä silti, joku voisi väittää että moiset kommellukset ovat kuin ovatkin joensuulaista arkipäivää.

On virkistävää katsoa elokuvaa, joka uskoo helmiin sikoja enemmän. Elokuvaa, joka satsaa yhteen hiileen puhaltamiseen pahapäisyyden sijaan. Lepän nuorisoelokuva on kuin kyyti, jonka ei soisi päättyvän - riemukas matka vaikeuksista voittoon tiellä, jonka mutkat ovat muikeita vaan eivät mitenkään mahdottomia.

Tiedot

Helmiä ja sikoja

ENSI-ILTA 29.8.2003

OHJAUS & KÄSIKIRJOITUS Perttu Leppä
KUVAUS Jyrki Arnikari
LEIKKAUS Kimmo Taavila
MUSIIKKI Pauli Hanhiniemi

PÄÄOSISSA:

MIKKO LEPPILAMPI - Läde
LAURA BIRN - Laura
AMANDA PILKE - Saara
UNTO HELO - Timo
TIMO LAVIKAINEN - Ruho
JIMI PÄÄKALLO - Poju

KESTO 113 min

Perttu Leppä:

Yksi-Yksi (1990)
Karavaani (1993)
Tyttöjä ja jäätelöä (1995)
Pitkä kuuma kesä (1999)
Helmiä ja sikoja (2003)