Musiikki    
PELLE MILJOONA 50V. Faktat Lisää
Moottoritie on yhä kuuma

Helmikuussa suomalaisen punk-musiikin legenda saavuttaa puolen vuosisadan iän. Tämän kunniaksi Pelle Miljoona pitää konsertin Nosturissa, minne kokoontuu soittamaan erinäisiä menneiltä vuosilta tuttuja Pellen yhtyeitä. Konsertin tuotto lahjoitetaan Aasian katastrofin uhreille.
”Vieläkö, Pelle, moottoritie on kuuma?” Tähän saa rastapäinen punkin legenda vastata kuulemma tämän tästä. Ja kuumahan se moottoritie yhä on.

Kuten niin monella institutionalisoituneella artistilla, myös Pellellä on ”ristinsä” kannettavana. Vaikka Tahdon rakastella sinua ja Moottoritie on kuuma -hiteistä on jo vuosikymmeniä, vaatii yleisö soittamaan ne kaikilla keikoilla.

Pelle Miljoona aloitti uransa kapinallisena punkkarina, joka otti kantaa sanoituksillaan ajan oloon rajustikin. Sittemmin tyyli on pehmennyt ja mukaan on mahtunut voimakas reggae-kausi ja popimpiakin kappaleita. Repertuaariin on kuulunut myös esimerkiksi latinalaisamerikkalaisen laululiikkeen kappaleista El pueblo unido jamás será vencido ja Puerto Montt.

Siinä missä musiikkiin on tullut vuosien saatossa sävyjä eri puolilta maailmaa, on sama havaittavissa laulujen lyriikoissa. Kotimaisen yhteiskunnan ongelmista (esim. Väkivalta ja päihdeongelma) Pelle Miljoona on siirtynyt myös globaalimpiin aiheisiin.

Paitsi musiikilla on Pelle rikastuttanut Suomen kulttuurielämää myös kirjallisuudella. Maailmanmatkaajan teoksia on syntynyt ainakin Intiassa, Vietnamissa, Senegalissa ja Kuubassa ja niiden teemat sekä aiheet ovat olleet varsin monikulttuurisia. Varsinainen elämäkertateos ilmestyi syksyllä 2004 (Elossa ja potkii – The Elämäkerta, WSOY).

Tiedostava maailmanmatkaaja ei ole unohtanut suomalaisen yhteiskunnan epäkohtia ja on haastatteluissa yhä puhunut yhteiskuntamme raaistumisesta ja jakautumisesta heikkoihin ja vahvoihin. Pelle pitää yhä sitkeästi heikkojen puolta.

Kantaaottaminen ja heikkojen puolustaminen alkoi jo silloin, kun Petri Tiili julkaisi taiteilijanimellä Pelle Miljoona Suomen ensimmäisen punk-levyn vuonna 1978. Pelle Miljoona & N.U.S. ei ole keikkaillut vuoden 1978 jälkeen, mutta nyt on paluun aika – hetkeksi. Mä vaan pogoon, Olen työtön ja Ei oo järkee mennä armeijaan ilmestyivät vuonna 1978 yhtyeen nimikkolevyllä, jota pidetään suomalaisen punkin esikoislevynä.

Seuraava kokoonpano, Pelle Miljoona & 1980 oli ensin nimeltään 1978, sitten 1979, kunnes vuosiluku 1980 vakiintui yhtyeen nimeen. Tuolta ajalta on yksi Pellen hienoimmista levyistä, Viimeinen syksy, mutta yhtye ehti hajota melko pian sen jälkeen.

Menneiden vuosien tunnetuin Pelle-poppoo lienee Pelle Miljoona Oy. Kaikki tuskin tietävät, että alun perin siinä musisoivat Pellen lisäksi muuan Andy McCoy ja Sam Yaffa. Yhtye laitettiin telakalle, kun pari muusikoista lähti Tukholmaan perustamaan Hanoi Rocksia, mutta ehti sitä ennen levyttää mm. legendaarisen Moottoritie on kuuman. Samanniminen yhtye palasi kuvioihin eri miehityksellä vielä myöhemmin.

Pellen 50-vuotiskeikalla Pelle Miljoona Oy:n alkuperäiskokoonpanoa ei tulla kuitenkaan muusikoiden muiden kiireiden vuoksi näkemään. Mutta Pelle Miljoona & Avoimet ovet sitä vastoin on saatu paikalle. Kyseessä oli lyhytikäinen, rauhankiertueen 80-luvun alussa tehnyt yhtye, jossa oli mukana mm. Rekku Rechardt.

Pitkäikäisimmäksi kokoonpanoksi on vakiintunut Pelle Miljoona Rockers, joka on
ollut kasassa jo yli kymmenen vuotta. Pellen kanssa 70-luvulta soittanut Tumppi Varonen jätti kokoonpanon vuonna 2002 ja porukassa soittavat Vänni Väänänen (rummut), Tero Siitonen (basso) ja Puka Oinonen (kitara).

Rockersin tuorein levy on viime vuonna ilmestynyt Setä Samulin sirkus, eli Pelle on yhä tuottelias sekä kirja-, levy- että keikkarintamalla. Itse hän sanojensa mukaan hämmästelee rokkariksi ajautumistaan, koska kouluttautui aikanaan opettajaksi aikomuksenaan toimia siinä ammatissa. Viisikymmenvuotispäivän kunniaksi ei ole – onneksi – luvassa ammatinvaihdosta, vaan Pelle meinaa jatkaa niin kauan kuin jaksaa.

Silja Hakulinen






”PÖLLÖ 50 V.”
Nosturissa
11.2.2005
Liput 10€

  JOHANNA JUHOLA
  SUGRI-ROCK 2010
  HUVILA-TELTTA 2010
  FLOW FESTIVAL 2010
  ALPPIPUISTON KESÄ 2010
  JAZZ ESPA 2010
  TUSKA 2010
  KAISAFEST 2010
  HELSINGIN URKUKESÄ 2010
  MAAILMA KYLÄSSÄ 2010
  RUFUS WAINWRIGHT
  KUMPULAN JA KÄPYLÄN KYLÄJUHLAT 2010
  WILDLIFE WEEKEND
  VASHTI BUNYAN
  HELSINKI SPRING LIGHT CHAMBER MUSIC
  FUNKY ELEPHANT 2010
  MINTZKOV
  EFTERKLANG
  VILLE LEINONEN
  TUSOVKAROCK 2010

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz